Jakke on Etäkoulu Kulkurin oma kulkuri. Jakke on seikkailija ja tutkimusmatkailija, joka on syntynyt lapsuuden unelmista ja mielikuvituksesta: merirosvolaivoista, aarreluolista, villeistä viidakoista ja arvoituksista.
Jakke on lentäjä, joka kiertää maailmalla vanhalla vesitasollaan yhdessä kissansa Katrinan ja muiden ystäviensä kanssa. Jaken omaisuus kulkee koneessa mukana, joten uudelle matkalle ja seikkailuun on aina helppo lähteä. Maailman kierrätyskeskukset ovat Jaken kiintopisteitä hänen matkoillaan, ja kierrätyskeskusten väki ja Katrina ovat Jaken perhe.
Jakke on luonteeltaan avarakatseinen ja suvaitsevainen. Aikuisuudestaan huolimatta Jakke on säilyttänyt lapsenmielensä. Jaken luonteenpiirteistä on hyötyä maailmalla, jossa hän tapaa erilaisia ihmisiä ja olentoja.
Jakke on kulkuri, joka ei juurru pitkäksi aikaa minnekään. Hän asettuu hetkeksi aloilleen, tutustuu paikkaan ja sen ihmisiin ja olentoihin. Koottuaan riittävästi kokemuksia Jakke jälleen lähtee. Kulkuri on kotonaan kaikkialla minne hän hattunsa ja laukkunsa laskee. Lähteminen on yhtä helppoa kuin saapuminen, tuumii Jakke.
|
Katrina on nokkela seikkailijakissa, Jaken kaveri ja läheisin ystävä. Yhdessä he kiertävät maailmaa, tutustuvat ihmisiin ja olentoihin ja kokevat jännittäviä hetkiä.
Katrina on suorasanainen ja joskus hieman kärsimätönkin. Omapäinen olento, sanoo Jakke syntyjään silmäpuolesta kissastaan. Satunnaisesta sanailusta ja äkäilystä huolimatta he välittävät kovasti toisistaan.
Katrinalla on joskus muinoin ollut safiirisilmä, mutta tyhmyyksissään Jakke on hävinnyt sen arvauspelissä. Vaikka silmän menetys välillä hiertääkin kaksikon välejä, on Katrina aina valmis pelastamaan Jaken pulasta. Katrina on hyvin käytännöllinen, joten hänestä on apua niin lentämiseen kuin seikkailuihinkin liittyvissä käytännön asioissa.
|