Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Kotka > Vinkkiverkko > Tuotoksia > Ranka suoraksi >
Logo
YLLÄPITOON >>    

Ihmisen keho on kuin kone.

Jokaiselle ihmiskehon osalle on määrätty tietty tehtävä ja siksi pieninkin osa on tarpeellinen, jotta kone toimisi. Esimerkiksi luurangon yli 200 luuta pitävät ihmisen kasassa ja lihakset mahdollistavat liikkumisen.

Ihmiskehoa tulee myös huoltaa hyvin, sillä meillä on elämämme aikana käytössä vain yksi ainokainen keho. Esimerkiksi luu tarvitsee terveellistä ja monipuolista ruokaa ja liikuntaa. Luu tarvitsee kalsiumia, fosfaattia, D-vitamiinia, iskua, joustoa, vetoa, painetta ja kiertoa. Muista siis liikkua hyppien, pomppien ja juosten sekä juoda maitoa ja syödä juustoa.

Luuston uusiutumiseen menee kymmenen vuotta, joten on tärkeää huolehtia luista jatkuvasti. On tärkeää jo nuorena pitää hyvää huolta luustosta, jotta välttäisi vanhana hauraat luut, huonon ryhdin ja luukadon eli OSTEOPOROOSIN.

 
Juoksemalla vahvistat luita.
 
Kaikki joukolla liikkumaan.
 
Liikkumalla vahvistunut luu.
 
Jos et liiku luu haurastuu.
 
Näitä tarvitset liikunnan lisäksi.
 
Pysähdy hetkeksi ja testaa tietosi.
 

Tekijät

Sairaanhoitajat AMK

Riikka Ahosuo

Marja-Leena Multanen

Sivua päivittää
Sari Virkki murtumahoitaja KOKS
 
Kuva