Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Kansainvälisyys

YLLÄPITOON >>    

Petri Kyproksella 14.4. - 21.4.

Petri Kyproksella 14.4. - 21.4.
Olin comeniuksen myöntämän apurahan myötä psykologia-sarjaan kuuluvalla kurssilla Kyproksella torstaista 14.4. aina pääsiäiseen saakka.
Kurssi liittyy myös omalta osaltaan koulumme toiminta-ajatuksen kansainvälisyys-teemaan.
Kurssilla oli 26 opetusalan ihmistä eri puolilta eurooppaa. Meitä suomalaisia oli siellä kolme henkilöä.
Mikäli olette asiasta kiinnostuneita, voitte vierailla Cimo:n kotisivuilla www.cimo.fi ja tutustua siellä tarkemmin apurahan myöntämään järjestöön ja sen kurssisisältöön.

Kurssin pääsisältö painottui yhteisössä tapahtuvien henkilöiden välisiin ongelmiin ja näihin vallitseviin psykologisiin teorioihin.
Kävimme luentomaisesti teoriat läpi ja sitten käsittelimme niitä roolinäytelmin ja myös psykodraamoissa.
Kurssin sisältö auttoi ymmärtämään paremmin ihmisten käyttäymistä erilaisissa konfliktitilanteissa ja kurssilla käydyt teoriat on hyvin toteutettavissa elävässä elämässä.
Kävimme kurssilla mm. sellaisen asian läpi, millaisia me olemme kuuntelijoina kun olemme kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa. Kehon kieli, kasvojen ilmeet, katse, pään nyökkäykset, olemmeko fyysisesti samalla tasolla vastapuolen kanssa (istuen, seisten). Toisin sanoen, vältämmekö katsekontaktia, seisommeko sivuttain kädet puuskassa, vilkuilemmeko kelloa, vai olemmeko juuri päinvastoin keskustelijaan nähden, selvästi kiinnostuneena koko olemuksellamme hänen sanomastaan.
Tämä esimerkki oli vain yksi pieni osa viikon antia, ehkä tuntuu päivän selvältä asialta, mutta kun alamme miettimään tätä omalle kohdalle konflikti-tilanteissa, se herättää paljon ajatuksia.

Toinen seikka, mistä haluan mainita, on englannin kielen oppimisen tärkeys. Tällaiset ulkomaiset projektit antavat valtavan paljon. Siinä pääsee tutustumaan useisiin erilaisiin kulttuureihin eri maista, kielitaito kehittyy ja maailmankatsomus laajenee ja tietysti saa paljon uusia ystäviä, joihin on hienoa pitää jatkossakin yhteyttä. Luonnollisestikaan kansainvälisyys ei ole kaikkien "juttu", mutta korostan englannin kielen oppimisen tärkeyttä jo ala-asteella, sanavaraston kartuttamista, sillä se antaa hyvän mahdollisuuden sitten osallistua jossain vaiheessa opiskelua oppilaille tarkoitetuille kansainvälisyyshankkeille. Haluan omalta osaltani rohkaista kaikkia halukkaita osallistumaan näihin, sitten kun sellaisia tilanteita tulee tarjolle.
Ehkäpä meidänkin koulumme tulee tässä lähitulevaisuudessa tekemään yhteistyötä muutaman muun eu-maan koulun kanssa, tähän ainakin pyrimme.

Petri Kiiveri
6. luokan opettaja