|
Taksvärkki 2008
Viimeisin muutos: 22.10.
Jyväskylän Kilpisen ja Lehtisaaren koulujen oppilailta jälleen lähes 7000 euroa keskussairaalan lastenosastoille
Lehtisaaren ja Kilpisen yläkoululaiset lahjoittavat jälleen lähes 7000 euroa Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastoille ja lastentautien poliklinikalle. 13-15 -vuotiaat oppilaat ovat keränneet rahat pääosin kotitöitä tekemällä ansaitsemansa päiväpalkan Päivätyö-keräykseen. Oppilaat vievät lahjoituksen Keski-Suomen keskussairaalalle ja lastenosastojen tuki ry:lle tiistaina 21.10. klo 13.
Idea lahjoittaa perinteisen taksvärkki-keräyksen tuotto oman sairaalan lastenosastoille on reilun kymmenen vuoden takaa Lehtisaaren koulusta. Jo useana vuonna keräys on toteutettu yhdessä keskussairaalan naapurissa oleva Kilpisen koulun kanssa. Yhteistyö on osoittautunut toimivaksi, sillä oppilaskuntien järjestämä keräys tuotti jälleen yhteensä 6800 euroa.
Oppilaskuntien keräysvaroilla sairaalahoidossa oleville lapsille ja nuorille on ostettu lehtiä, pelikonsoleita, pelejä sekä kirjoja. Viime vuoden keräysvaroilla rahoitettiin osaltaan myös uuden hoitotuolin hankintaa.
Kilpisen ja Lehtisaaren koulujen oppilaskuntien hallitukset, koulujen rehtorit sekä oppilaskuntien ohjaavat opettajat lahjoittavat tämän syksyn keräysvarat Keski-Suomen Keskussairaalan lastenosastojen tuki ry:lle. Lahjoitusta on vastaanottamassa tiistaina 21.10. klo 13.00 Keski-Suomen keskussairaalan kahviossa, Keskussairaalantie 19, lastenosaston lääkäri Helena Ruotsalainen sekä sairaanhoitaja Tiina Piili.
|