Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Jyväskylän verkostokaupunki

YLLÄPITOON >>    

Jyväskylän verkostokaupunki

JYVÄSKYLÄN VERKOSTOKAUPUNKI
Jyväskylän seutu on mukana sisäasianministeriön käynnistämässä aluekeskusohjelmassa, jonka tavoitteena on kaupunkiseutujen elinvoiman ja kilpailukyvyn vahvistuminen. Ohjelma on työkalu kaupunkiseutujen strategiseen kehittämiseen. Se kokoaa yhteistoimintaan kunnat, elinkeinoelämän, oppilaitokset, tutkimusyksiköt ja kansalaisyhteiskunnan.
Valtioneuvoston asettamien vaikuttavuustavoitteiden mukaan aluekeskuksilla on vuoden 2006 lopussa:
• toimivat seudulliset yhteistyöstrategiat ja päätöksentekorakenteet,
• toimivat yhteistyöverkostot ympäröivien seutujen kanssa,
• toimivat yhteistyöverkostot seuduilla ja ympäröivillä seuduilla olevien yritysten, oppilaitosten ja tutkimusyksikköjen kanssa sekä
• myönteistä kehitystä elinvoimassa sekä myönteinen vaikutus koko maakunnan aluetalouteen ja osaamiseen.
Ohjelmaa toteutetaan 34 kaupunkiseudulla, jotka käsittävät 270 kuntaa. Ohjelman kansallisesti koordinoinnista vastaa sisäasiainministeriö. Ohjelmakausi alkoi vuonna 2001 ja päättyy vuonna 2006. Hallitus on tehnyt periaatepäätöksen ohjelman jatkamisesta myös nykyisen ohjelmakauden jälkeen. (Sisäasianministeriö, aluekeskusohjelma)
Jyväskylän seudulla aluekeskusohjelmaa on toteutettu kunnanhallitusten v. 2001 lopussa hyväksymällä yhteisen kasvun ohjelmalla, joka yhtenä tavoitteena on seutuyhteistyön tiivistäminen ja syventäminen kymmenen kunnan yhteistyöverkostoksi. Hankkeen nimeksi jalostui kesällä 2002 Jyväskylän verkostokaupunki ja sen muodostivat Hankasalmi, Jyväskylä, Jyväskylän mlk, Korpilahti, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Suolahti, Toivakka ja Uurainen.
Verkostokaupungin tavoitteena on kuntien yhteistyön tiivistäminen ja syventäminen kunnallisten palveluiden järjestämisessä. Tavoitteena ei ole kuitenkaan kuntaliitosten tekeminen, vaan kuntien toimintojen yhteinen suunnittelu ja organisointi. Näin palvelut voidaan järjestää taloudellisesti, tehokkaasti ja samalla varmistaen palveluiden laatu ja saatavuus. Kuntayhteistyön mallina on tässä yhteydessä käytetty Jyväskylän seudun kuntien yhteistä elinkeinopolitiikkaa ja sen koordinointia Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n kautta, joka perustettiin jo v. 1996 (?).
Jyväskylän verkostokaupungin yhteinen väestömäärä on 164 000. Verkoston pienimmässä kunnassa on 2 374 asukasta ja suurimmassa 83 607 asukasta.
Jyväskylän seudun aluekeskusohjelman vuoden 2005 yhtenä strategisena painopisteenä on se, että toimintokohtaiseksi haetaan soveliain palvelujen organisointimalli. Käsillä olevan perusopetuksen strategiasuunnitelma osaltaan on edellä mainitun toimintasuunnitelman toteuttamista


JYVÄSKYLÄN VERKOSTOKAUPUNGIN VÄESTÖKEHITYS VUOTEEN 2015

Tilastokeskuksen väestöennusteen (syyskuu 2004) mukaan Jyväskylän verkostokaupungin kuntien väestömäärä kasvaa vuoteen 2015 mennessä keskimäärin 6,5 % ja asukasmääränä laskettuna n. 11.000 henkeä. Väestömäärän lisäys on suurinta Jyväskylän ydinalueen kunnissa; Jyväskylässä 6,1 %, Jyväskylän maalaiskunnassa 11,3 %, Laukaassa 7,0 % ja Muuramessa 13,8 %. Myös Toivakassa, Uuraisilla ja Korpilahdella on väestömäärän kehitys positiivinen.

Väestöennuste perustuu v. 2003 lopun tietoihin, jossa väestön tuleva määrä ja rakenne lasketaan ikäryhmittäisen syntyvyys-, kuolevuus- ja muuttokerrointen avulla. Kertoimet perustuvat viime vuosien väestökehityksen perusteella.



Kunta 2005 2010 2015 Muutos
05-15 %
Hankasalmi 5491 5293 5161 -6,0
Jyväskylä 83939 86767 89029 6,1
Jyväskylän mlk 34891 37121 38829 11,3
Korpilahti 5032 5055 5089 1,1
Laukaa 17221 17889 18431 7,0
Muurame 8844 9532 10061 13,8
Petäjävesi 3679 3654 3637 -1,1
Suolahti 5371 5221 5124 -4,6
Toivakka 2395 2408 2436 1,7
Uurainen 3093 3150 3211 3,8
169956 17609 181008 6,5