Kurssin aihepiireinä ovat opiskelu ja nuorten harrastukset. Aihekokonaisuuksista korostuu ”kulttuuri-identiteetti ja kulttuurien tuntemus”. Tavoitteena on perusopetuksen ja lukion kielenopetuksen niveltäminen ja sanaston ja perusrakenteiden hallinnan vahvistaminen sekä puhumaan rohkaiseminen. Kurssilla painotetaan keskustelua, mielipiteen ilmaisua ja keskeisiä puheviestinnän strategioita. Kieli on tuttavallista ja epämuodollista. Kirjoittamista harjoitellaan pienimuotoisten kirjoitustehtävien avulla. Opiskelijoita ohjataan asettamaan tavoitteita, arvioimaan ja parantamaan omaa oppimistyyliään sekä seuraamaan omien tavoitteidensa saavuttamista.
(Elimäen lukion OPS)
|
Tekstikirjan kappaleissa ja niihin liittyvissä teemasanastoissa käsitellään esittäytymiseen, urheiluun, ruokailuun, lukiossa opiskelemiseen ja musiikkiin liiittyviä asioita. Varmista, että keräät itsellesi vankan perussanaston kurssin aikana. Läksynä on AINA varmistaa kotona, että osaat edellisellä tunnilla käydyt asiat erikseen annettujen tehtävien lisäksi. Ota siis alusta alkaen tavaksi kerrata ja opiskella tunnilla käydyt asiat hyvin. Kaikkein tärkeimmät sanat ovat kappaleessa alleviivatut ja tehtävissä esiintyvät sanat. Opettele heti hyvin myös sanojen taivutus. Käytä kappaleiden opiskelemisen tukena CD-levyä myös kotona.
Kielioppikirjasta opiskelemme päälauseen sanajärjestyksen, substantiivien ja adjektiivien taivutuksen, verbitaivutuksen ja aikamuodot, sekä persoonapronominit. Nämä ovat kieliopin perusasioita, joiden hallinnan tulee olla kunnossa pärjätäkseen seuraavilla kursseilla. Opettele siis myös kielioppiasiat kotona hyvin lukemalla tehdyt muistiinpanot ja kielioppikirjan "teoriasivut" sen lisäksi, että teet annetut tehtävät.
Opettele käyttämään Grammatikia apuna myös tehdessäsi muita tehtäviä, sieltä löydät kaikki tärkeät säännöt, sekä esimerkiksi vahvat verbit, ajan ja paikan ilmauksia ja prepositiofraaseja.
Pratgallerissa opettelemme vokaalien ääntämistä ja tavallisia kielenkäyttötilanteita. Näitä viestinnällisiä tilanteita tulee vastaan paitsi oikeassa elämässä, myös nykyisin yo-kokeissa. Varmista, että opit oikean tavan selviytyä näissä tilanteissa ruotsiksi. Niitä kannattaa harjoitella myös kotona oman CD-levysi avulla.
Tipsgalleri sisältää paljon hyödyllisiä opiskeluvinkkejä, ota ne opiksesi, ja Testgallerin avulla voit testata kappaleiden ja teemasanastojen keskeisten sanojen sekä kielioppiasioiden hallintaasi. Siellä on myös pari kuunteluharjoitusta, jotka voit CD:n avulla tehdä. Vastaukset Testgallerin tehtäviin löydät kirjan loppupuolelta.
|