|
|
Blackhouse
Blackhouse
Luku 1.
Pimeässä yössä saattoi helposti kuulla soran narahtelun mustapukuisen
hahmon kävellessä autoaan kohti jännittyneenä. - Tärkeä tehtävä edessä!
tämä mumisi jännittyneenä, käynnisti autonsa ja katosi pimeään yöhön.
Marge makasi valveilla sängyssään. Huomenna hän tekisi paljastuksen
poliisille, jotta pahat aikeet saataisiin estettyä. Marge huokaisi. Häntä
ei nukuttanut ja odotus tuntui pitkältä. Mutta hänpä ei tiennyt, ettei
hänen kauan tarvitsisi odottaa ennen kuin nukahtaisi piitkään
uneen. Samaan aikaan kiipesi musta hahmo kiviaidan päälle ja kurottautui
tammeen. Nojaten puunrunkoon hän tarkasti pihamaan kiikareilla, ennen kuin
siirtyi itse kartanoon. Hitaasti mutta varmasti hän tarkasti
ikkunat, vain Margen ikkunassa lepatti heikko kynttilän valo, josta tämä
päätteli Margen valvovan. Salaperäinen henkilö hyppäsi pehmeästi
kostealle nurmikolle ja eteni kohti taloa. Talon edustalla hän silmäili
ympäristöä ja huomasi pienen vajan suuren tammen alla usvan peitossa.
-Ei hääppöinen mutta kelpaa....Hän poimi kiven maasta...
Samassa Marge kuuli ikkunaan kilahtavan kiven ja heräsi
mietteistään. Hitaasti hän eteni ikkunalle ,kun hän katsoi alas, -ei
ketään.. hän totesi, mutta jokin nopeasti liikkuva musta pilkku herätti
hänen huomionsa. - Ihminen! Marge otti takkinsa, hän veti sen niskaansa ja
juoksi hetken päästä syksyiseen yöhön. - Puutarhavaja! rivakasti hän lähti
juoksemaan sitä kohti.
Salaperäinen henkilö seisoi vajan oven takana, ja telkesi oven. - Sinä!
Marge huudahti hämmästyneesti nähdessään tutut kasvot.
-Minä, minulla on asiaa istu alas! Marge totteli hän istui vanhan
laatikon päälle vajan perälle.
-Sinä tiedät liikaa! Salaperäinen henkilö ärähti, hän katsoi
syyttävästi, -ja olit menossa lavertelemaan, vai? Marge ymmärsi heti mitä
tämä tarkoitti ja pudisti päätään.
-Olit ainakin eilen vielä, vakoilin sinua...valehtelija...salaperäinen
henkilö tarrasi viikatteeseen seinän vieressä. -EI! Marge huusi. Lopulta
vajasta kuului kirkaisu ja sen jälkeen laskeutui kuoleman hiljaisuus. Ovi
pamahti ja tämä henkilö astui ulos, käveli autollensa ja katosi sumuun.
Luku 2.
Kartanon ja palvelusväen kuvaus
Blackhousen kartano on maalaiskylän isoin talo. Siellä on palvelus väki johon kuuluu neiti Rebekka Felton (kotiopettajatar) herra Mike Jenkings (hovimestari) herra Herman Howard (teurastaja) ja herra Sam Fischer (hautausmaan virkailija).Maalaiskylässä puhutaan paljon isosta kartanosta ja kartanon palvelusväestä pelkää pahaa mutta kukaan ei ymmärrä miksi. Omasta mielestään he ovat toisilleenkin hyvin ystävällisiä ja muille ihmisille. Blackhouse kartano on todella hieno talo. Kartanon omistajalla on paljon maata ja hänen maillaan asuu joku muukin pikku taloineen. Hovimestari Mike on hyvin nuorekas mies. Hän oli onnellisesti naimisissa, mutta hänen vaimonsa kuoli.
Mikellä on mustat hiukset ja silmälasit sekä viikset ja parta.
Rebekka-neidillä on punaiset hiukset ja hänkin on hyvin nuorekas. Hän pukeutuu usein hameeseen ja villapaitaan. Jaloissaan hänellä on aina korkokengät.
Sam on aika vanha. Hänen silmiään ympäröivät rypyt, joita silmälasit varjostavat. Samilla on muhkea parta ja isot viikset.
Herman on keski-ikäinen eli 6o vuotta. Hänellä on lyhyet hiukset ja iso nenä. Rebekka on mukava ja huumorintajuinen. Sam on hyvin tyyni eikä puhu paljoa. Mike on aika mukava ja ymmärtää huumoria. Herman on vakava. Rebekka on aina ihailut posteljooni Jack. Herman polttaa tupakkaa ja Mike ikävöi vaimoaan. Sam on vaan ja nautti elämästään.
Luku 3.
Blackhouse on vanha aatelissuku, joka omistaa suuren ja hienon kartanon
kylän laitamilla. Richard von Blackhouse on tyly kartanon palvelus
väelle mutta kiltti ja kunnioittava perhettänsä kohtaan. Richard on myös
pitkään vihannut eläimiä ja siksi ei ole antanut Lisalle koiraa, vaikka
hän on pyytänyt sellaista lukemattomia kertoja. Rikas, tunnettu ja ylväs
Richard ei huomioi köyhiä ja alhaisia ihmisiä ja on hieman itsekäs sekä
ajattelee omaa parastaan.
Richardin vaimo Marina on myös rikas mutta ei niin tunnettu kuin
miehensä ja hän pysyttelee kotona ja sisällä. Marina huomioi kaikki ja
on ystävällinen heille. Hän on muutenkin hyvin ystävällinen ja
ymmärtäväinen eikä missään nimessä itsekäs. Marina ei puutu Richardin ja
Lisan kinasteluihin eläimistä paitsi joskus puolustaessaan Lisaa.
Richardin ja Marinan yhdeksänvuotias lapsi Lisa on erittäin
hyväsydäminen, viisas ja myöskin rohkea. Lisa on aina ollut
ennakkoluuloton ja ajatellut positiivisesti niistäkin asioista, jotka
näyttävät tai kuulostavat oudoilta tai epäilyttäviltä. Lisa on pienestä
pitäen halunnut koiraa, kissaa tai jotain muuta eläintä mutta ei ole
saanut sellaista isänsä takia.
Blackhousen perhe on tunnettu heidän varakkuudestaan ja upeasta sekä
vanhasta kartanosta.
Luku 4.
Erääseen vanhaan taloon oli kerääntynyt pieni joukko ihmisiä. Se oli Greenhillin spiritismi ryhmä. Meedio oli pappi Fred Nicholson .Huoneen seinillä tanssahteli kynttilän valo ja kaikki pitivät käsistä kiinni. ”John.” pappi aloitti. ”Jos kuulet meitä liikauta kultaista maljaa.” Hetken oli hiljaista, kunnes malja kaatui kolisten ja kaikki kiljuivat. ”Hyvä” pappi sanoi rauhallisesti. ”Nyt me tarvitsemme yhteyshenkilön, joka toimii Johnina.” kaikki olivat hiljaa ja tärisivät kuin horkassa, varsinkin Kim, joka oli ryhmän pelokkain poika. ”Eikö kukaan?” pappi kysyi hämmästyneenä. ”No sitten minä valitsen.” Papin katse kierteli henkilöstä toiseen kuin olisi ollut haukka joka katseli saalistaan. Hän näki kuinka Kim oli sulkenut silmänsä ja hoki ”Eiminäeiminäeiminä… ” ”Kim, sinä saat toimia yhteyshenkilönä.” Kim vingahti. ”pystytkö sinä siihen?” pappi kysyi. ” kyllä minä pystyn. kai…” Kim sanoi pelokkaasti ja kalman kalpeana. ”Noniin John tulee puhumaan sinun suullasi joten sinun täytyy kutsua häntä.” pappi selosti. ”John, kutsun sinua. Siirry vartalooni ja puhu suullani.” Hetken oli hiljaista kunnes pappi kysyi: ”John, oletko läsnä?” oli hiljaista. ”olen” Kimin suu sanoi mutta poissa olevasti. ”Minkä ikäinen olet ?”pappi kysyi ”olen 16” Kim sanoi ja heilui edestakaisin. ”missä olet?” pappi kysyi. ”Olen Greenhillin suurimmalla niityllä piknikillä.” ”keitä sinulla on mukanasi?” pappi kysyi taas. ”äiti ja isä” Kim vastasi. hän heilui edestakaisin vielä hurjemmin ja tärisi kauttaaltaan. ”mitä sinä teet?” pappi kysyi. ”luen kirjaa.” ”mitä sinä ajattelet?” ”Katieta” ”Miksi?” pappi uteli ”koska olen ihastunut häneen.” ”Oletko varma että hän pitää sinusta?” pappi kysyi hieman ivallisesti. ”En mutta toivon että hän pitäisi.” ”kiitos että keskustelit kanssamme. Voit mennä.” Hetken oli hiljaista kunnes pappi sanoi että voitte irrottaa kätenne. kaikki tärisivät ja itkivät, halasivat toisiansa, sanoivat että se oli hirveää ja pelottavaa ja Kim ajatteli: ”miksi hän?”
LUKU 5.
Blackhousen perhe oli valmistautunut ottamaan vieraansa vastaan. He olivat
pukeutuneet parhaisiinsa ja siivonneet melkein koko kartanon, koska vieraat
tulivat kaukaa idästä. Jostain Venäjän lähistöltä, mutta ei kuitenkaan
Venäjältä. “Nyt he tulevat!” Richard huudahti.
Champperin perhe oli rikas kuten hekin. Cornelius Champper halusi että he
tulevat rauhassa, joten he tulivat yksityis-lentokoneella. Lentokentältä oli
matkaa reilu 5 kilometriä, jonka he tulivat taksilla.
“Tulkaa peremmälle” Marina sanoi. “Juu tullaanhan me” sanoi neljä ääntä eri
aikaan. Champperin perheeseen kuuluu: isä Cornelius, äiti Katrin,
kaksospojat Charles ja Frank, tyttövauva Emilia, joka ei vielä osaa puhua.
Ensin Blackhousen perhe näytti vierailleen paikkoja, koska he kävivät
viimeksi noin 4 vuotta sitten. Kun Champperit jo suurin piirtein tiesivät
missä mikäkin huone oli, Marina ja Katrin menivät keittiöön ja valmistamaan
jotain syömistä ja keittämään kahvia. Richard, Cornelius ja heidän lapsensa
jäivät olohuoneeseen juttelemaan. Tai no lapset eivät erityisemmin
jutelleet vaan pelasivat pelejä ja kertoivat toisilleen juttuja. “Hei Lisa,
tiesitkö sinä, että Charles tykkää sinusta, mutta se ei vaan uskalla kertoo!“
Frank huusi ivallisesti. “En tiennyt, mutta sinä ainakin näytät
kateelliselta” Lisa sanoi tyynesti. “Syömään!” Marina huusi keittiöstä.
Pöytä oli katettu ja kaikki istuivat pöydän ääreen. Ruokana oli mm.
lihapullia, makkaraa, perunamuusia, pitsaa, ja iso kippo salaattia. Juomana
heillä oli maitoa, mehua, viiniä ja vähän oluttakin. Ruoan jälkeen he joivat
kahvia ja söivät pullaa. Alkoi olla jo ilta kun ulkona rupesi hämärtää.
Champperit päättivät että he jäisivät yöksi ja lähtisivät vasta seuraavana
päivänä. Ja niin he tekivät.
Luku 16.
Lisa käveli kartanolta pois päin. Hänelle tuli hassu tunne ihan kuin joku kutsuisi häntä luokseen. Lisa näki edessään vanhan rösöisen talon. Hän ajatteli että sinne hänen pitää mennä. Talo oli jotenkin oudonlainen. Lisa kiersi talon moneen kertaan. Ei ovea! No onpas outoa miten täältä nyt sitten sisään pääsee?Hetken päästä kuului ääni kävele neljä askelta oikealle tömäytä vasemmalla jalalla maata ja sano Jann Lew. Siellä on siis joku Lisa ajatteli. Hänellä oli todella hentoinen ääni. Lisa teki kuitenkin sen käveli neljä askelta oikealle tömäytti vasemmalla jalalla maata ja sanoi Jann Lew.Ja yhdessä hujauksessa Lisa tippui alas. Jonnekin pehmeään. Siellä haisi home ja paikka oli ahdas. Ei pystynyt seistä piti olla istualtaan. Lisa kuuli hentoisen äänen tule istumaan tänne minun viereeni. Paikka oli aika hämärä joten Lisa ei oikein tiennyt minne mennä. Hetken päästä Lisa tunsi kylmän käden hänen olkapäällä. Älä säikähdä olen ystäväsi Lisa. Lisa oli aivan hämillään mistä hän tiesi nimeni ja mitä edes tein täällä. Hetken päästä Lisa sai sanotuksi: Miksi sinä halusit minut tänne? Minulla ei ole ikinä ollut ystäviä. Olen asunut täällä koko ikäni. Ja sinä olet juuri sellainen ystävä jota kaipasin. Lisaa kävi sääliksi mies. Mistä tiedät, että minä olen juuri oikea ystävä sinulle? No et sinä muuten tänne olisi tullut. Olen tarkkailut täällä "asunnossani" sinun touhujasi. Jos sinä kerta olet asunut täällä koko ikäsi, olet varmaan kuullut siitä kuolleesta naisesta Margesta. Joo kyllä olen valitettavasti. Kuului pieni niiskaus. Lisa arveli, että miehellä oli ollut jotain tunteita Margea kohtaan, mutta ei viitsinyt kysellä. Lisa kertoi vähän itsestään Jannille. He nauroivat yhdessä. Hetken päästä Jann sanoi: en ole nauranut ainakaan 5 vuoteen.
Lisalle tuli mieleen kysyä: Miksi olet täällä vaan yksin? Olen kyllä ennen olut tuolla ulkopuolella. Ja minulla oli kyllä yksi henkilö jonka kanssa juttelin.
Mutta nyt sinun kyllä pitää lähteä nimittäin hoitajasi Rebekka huutelee sinua syömään. Mutta miten pääsen ulos? Mene tuon sammalmättään luo ja sano Jann Lew niin pääset ulos. Onko se muuten nimesi? On, luulen, että tapaamme vielä.
7. Luku
Rebekka ja Lisa
Rebekka on 36-vuotias kotiopettajatar ja 9-vuotias Lisa on hänen oppilaansa. Rebekka on opettanut Lisaa 2- vuotta. kun he tapasivat Rebekka oli ollut kauan työtön. Ensimmäisen kerran kun he tapasivat, Lisa suhtautui Rebekkaan hyvin pelokkaasti. Mutta ajan myötä Lisa on tottunut häneen. Rebekka on hyvin ujo ja ankara. Hän oli iloinen kun sai Lisan oppilaakseen. Rebekkallakin oli oma kotiopettaja ja sen myötä hänestä tuli kotiopettaja. Lisan unelma on että hänestä tulisi hyvä nainen. Rebekkan unelma on pysyä kotiopettajana. Lisan mielestä Rebekka on ihan hyvä opettaja. Lisa ja Rebekka eivät suinkaan koko ajan opettele koulu asioita vaan käyvät retkellä. Rebekkan mielestä se on hyvä ajatus, muuten olo voisi käydä ihan tylsäksi kun koko ajan opeteltaisiin koulu asioita. Lisa aina mielessä ajattelee että lähdettäisiin retkelle. Mutta he lähtevät harvoin retkelle, muuten menisi pelkäksi retkeilyksi ja Lisa ei pystyisi keskittymään koulu asioihin. Rebekka aikoo opettaa Lisaa niin kauan kun hän haluaa, koska oppilaan saaminen on vaikeaa. Lisa on viisas tyttö eikä halua olla tietämätön. Lisa haluaa opiskella Rebekkan kanssa niin kauan kun hän antaa. Hän yrittää olla ahkera ja olla hyvä oppilas. Rebekka on eronnut nainen. Hänen entinen mies oli juoppo .Rebekkan unelmat on saada uusi mies joka on opettaja ammatiltaan ja hän olisi rikas. Hän haluaa hienon ison kartanon. Lisa haluaisi olla tavallinen hieno nainen ja hänellä olisi kunniallinen mies. hänen entiset unelmat olivat olla koulussa rehtorina, mutta ne eivät toteutuneet. Lisa unelma oli olla mahdottoman fiksu tyttö, mutta hän toivoi liikaa.
luku 8.
Blackhousen perhe oli lähtenyt kaupungille. Ovikello soi. Vain hovimestari
oli paikalla. Hän tietenkin avasi oven. Ovella oli henkilö tai siis hänellä oli papin vaatteet.
Hän sanoi: Oletteko te Mike? Kyllä ... miten niin?
Vaimonne Margehan on kuollut. Niinten se liittyy tähän?
Minulla on ehdotus ... Ja minulla ei ole aikaa tähän!
ODOTA! Tämä vie vain minuutin. No nopeasti sitten.
Oletko kuullut spiritismistä? Jotakin kuolleihin liittyvää?
Kuolleiden kanssa kommunikointi eli kuolleihin yhteyden ottamista.
Minä voisin saada spiritismin harjoittajat ottamaan yhteyden Margeen...
Miksi minä haluaisin ottaa häneen yhteyden?
Marge tietää jotain mitä ei kertonut sinulle...
Mitä sinä hyödyt tästä? Tosiaan minä haluan vain tämän kartanon.
Vain? En minä voi sinulle tätä kartanoa antaa ku ei se ole edes minun?
Kyllä sinä jotain keksit...
Mistä minä edes tiedän ettet sinä huijaa spiritismistä?
Jos sinä saat minut uskomaan siihen lupaan miettiä asiaa...
Hyvä on....hyvä on.
Pappi meni maahan.........sitten hän laittoi silmät kiinni ja lausui pari omituista sanaa.
Mike kuuli päässään hiljaa omituisen äänen, mutta se oli tuttu niin tuttu että Mike tunnisti sen heti.
Se oli Margen pieni ja hento ääni. Sitten se loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
Pappi oli noussut seisomaan...Joko teet sopimuksen?
Oletko sinä myös spiritismin harrastaja?
Olen ....sopimus?
Ainiin no minä uskon että suostun...
Hyvä! Mutta tavataan huomenna jossain.
Hyvä on....
Minä kerron myöhemmin missä...
Selvä , mutta mene nyt...
Hovimestari sulki oven ja sanoi itsekseen hullupappi....
Luku 9.
Spiritismin jäsen oli lähdössä istunnosta.. Hän käveli suoraan pimeän metsän läpi kello oli 12:00 ja oli täysikuu hän käveli ja käveli mutta John muisti että hänen kaapunsa oli unohtunut talolle. John palasi samaa reittiä ja hän pääsi kokous paikkaan Mutta siellä ei ollut ketään ovi oli auki. John meni hakemaan kaapuansa ja pisti ovet lukkoon. Ja lähti mutta hän ei palannut samaa reittiä hän meni kapean kadun läpi. Jäsen huomasi että varjo seurasi häntä koko ajan. Yhtäkkiä joku hyökkäsi Johnin kimppuun mutta John pääsi karkuun. Hän juoksi minkä pääsi vähän ajan päästä John pysähtyi. John katsoi taakseen eikä siellä ollut enää ketään. Mutta joku oli Johnin edessä John vilkaisi eteensä ja hän huomasi että siinä oli Van Helsing myös spiritismi tiimin jäsen. Van kysyi Johnilta mitä hän juoksee täällä. John vastasi että ei hän mitään hän vain oli ilta lenkillä. Van sanoi että hän lähteekin tästä poispäin. John oli taas yksin kadulla ihmissusi lähestyi häntä juosten se hyökkäsi Johnin kimppuun ja tappoi hänet ja vei luolaansa. Ja söi hänet ja hautasi luut että kukaan ei saisi selville mitä hänelle kävi. Van kuuli Johnin huudon ja riensi paikalle mutta ihmissusi oli ehtinyt viedä hänet pois Van näki veret ja alkoi ihmetellä tapahtunutta mutta päätti olla puhumatta tästä ja hän lähti pois.
Luku 10.
Rebekka nuuskii
Rebekka oli opettamassa Lisaa Blackhousen kartanossa, Richard von Blackhouse ja hänen vaimonsa olivat alakerrassa juomassa teetä, kun Rebekka oli yläkerrassa opettamassa Lisaa. Hän oli juuri valittamassa Lisalle siitä, kun hän oli laskenut yhden laskun väärin. Lisalla oli vaikeuksia etenkin matematiikassa. Rebekalla meni usein hermot, kun Lisa teki virheitä. Kun Rebekalla oli tauko, hän meni juttelemaan Lisan vanhempien kanssa siitä, miten huonosti Lisalla meni matematiikka. Mutta Blackhouset vain sanoivat, että hänen taukonsa oli varmaan jo loppunut. Rebekka meni vihaisena takaisin yläkertaan. Kun hän oli ylhäällä, hän näki kuinka Lisa oli uppoutunut johonkin vanhaan kirjaan. Rebekka päätti mennä nuuskimaan kartanon kellaria. Kun hän meni olohuoneen ohi, Blackhouset kysyivät häneltä minne hän oli menossa. Rebekka sanoi että hän oli vähän kävelemässä, koska hänellä oli päänsärkyä. Kun Rebekka oli päässyt kellariin, hän aloitti nuuskimisen. Hän löysi huoneen, jossa oli viinejä ja huoneen jossa oli säilykepurkkeja. Kun hän oli vielä vähän aikaa kierrellyt, hän löysi sivuhuoneen. Hän näki jotain, mikä olisi saanut hänet kiljaisemaan mutta hillitsi viime hetkellä itsensä. Lattialla oli ensin tavallisia ihmisen jälkiä, ja sitten ne äkkiä muuttuivat sudenjäljiksi. Hän meni tutkimaan jälkiä ,ja huomasi että ne menivät ikkunalle ja jatkuivat siitä pihalle. Rebekka meni takaisin yläkertaan katsomaan mitä Lisa teki. Lisa luki edelleen samaa kirjaa , mutta tällä kertaa hän huomasi Rebekan ja kysyi missä hän oli ollut. Rebekka vastasi että oli ollut juttelemassa Lisan vanhempien kanssa, vaikka oikeasti oli löytänyt todisteita ihmissudesta. Lopun Rebekan työpäivästä he käyttivät Lisan tehdessä matematiikan koetta. Rebekka tarkisti kokeen ja hämmästyi, kun Lisalla oli mennyt kaikki oikein. Sitten hän jätti Lisan lukemaan kirjaansa ja meni kertomaan Lisan vanhemmille, että Lisalla oli mennyt kaikki oikein matematiikan kokeessa. Rebekka ei kuitenkaan keskittynyt kokeeseen, vaan mietti ihmissuden jälkiä ja sitä kuka ihmissusi voisi olla. Hän ei tiennyt mitään varmasti. Hän tiesi vain sen, että kuka tahansa voisi olla ihmissusi.
Luku 11.
On yö. Jokin rapisee metsässä...metsässä näkyy 2 silmää juovuksissa oleva
mies makaa ojassa metsän vieressä ...mies lauloi lauluja ja joi
lisää. Kävelin miehestä välittämättä eteen päin kunnes kuulin
ulvontaa. Käännyin ympäri ja näin kuinka ihmissusi hyppäsi metsästä
miehen kimppuun. Susi raapi häntä mutta mies lyö sitä päin naamaa. Susi
juoksi takaisin metsään ja mies jäi makaamaan ojaan verisenä. Kauhistuin
tätä näkyä lähdin juoksemaan kotiin päin mutta näin suden taas. se
kierteli vanhaa latoa ja tonki roskista .se otti roskiksesta
vanhentunutta lihaa ja alkoi syödä sitä.0lin pelosta jähmettynyt. Se
katsoi minua päin ja pudotti lihan. Se käveli minua päin ja tuli
viereeni, Se nousi seisomaan ja irvisti rumasti. Onneksi auto tuli ja
säikäytti sen pois. Autoa ajoi Jack. Mitä teet täällä näin myöhään Jack
kysyi. Vastasin, että en saanut unta ja tulin kävelylle haukkaamaan
raitista ilmaa. Luulin, että hän aikoi tarjota kyydin mutta hän sanoi, että
pitää viedä verinen ojasta löytynyt mies sairaalaan .hän lähti...toivoin
etten näkisi sitä sutta enää. Kotiin oli vielä pitkä matka. Kävelin
kyltin ohi, jossa lukee varokaa vihaista koiraa! Sitten poliisi aseman ohi
ja vihdoin kotiin. Menin suoraan sänkyyn. Aamulla kun heräsin toivoin, että
kaikki olisi ollut unta. Otin yhden leivän ja mietin olisiko ihmissusi
käynyt ``kierroksella´´. en edes ollut varma oliko se unta vai
totta. Katsoin kelloon ja huomasin sen olevan 8.15 ja lähdin juoksemaan
kouluun. En ollut tehnyt läksyjä ja jouduin jälki-istuntoon. Opettaja
sanoi minulle: näytät väsyneeltä ja voit mennä kotiin. Kiitin opettajaa ja
lähdin. Koulun pihalla ei näkynyt taxia ja lähdin kotiin
kävellen. Uutisissa kerrottiin että 3 taxia on kadonnut. Siinä sanottiin
näin: MTV kolmen uutisista päivää. 3 taxia on mystisesti
kadonnut, Kuljettajat ovat kadonneet mukana. Irakin pommitus jatkuu taas
ja.....suljin tv:n ja lähdin ostamaan kaupasta maitoa.....
Luku 12.
Halusin puhua kanssasi eräästä tärkeästä asiasta, mennään jonnekin rauhalliseen paikkaan juttelemaan. Rebekka näytti vaatimattoman huoneensa. Oletko varma ettei kukaan häiritse meitä? Kysyi hovimestari. – Olen, vastasi Rebekka. – Mitä asiasi koskee, kysyi Rebekka. Hovimestari istuutui sängylle ja aloitti puhumisen: - Sinähän olet minun lapseni, enkä haluaisi pitää sitä muilta salaisuutena. Rebekka kuunteli kun hovimestari jatkoi puhumista. Richard, joka oli yläkerrassa hoitamassa asioitaan, havahtui hän jutteluun. Hän höristeli korviaan ja tuli alakertaan Rebekkan oven taakse kuuntelemaan. Voi ei, Rebekka luuli hänen olevan asioillaan. Hovimestari koputti Rebekkan oveen. Hän oli vihainen, koska he selvästikin salasivat häneltä jotain ja kun hän kuuli, että Rebekka on Miken tytär, hän rynnisti sisään karjuen: Mitä te salaatte minulta?! Melun kuullessaan Marina juoksi paikalle. – Mitä täällä tapahtuu? kysyi Marina. – Kertokaa heti, kuulin kyllä kaiken! kiljui Richard, kun Marina yritti rauhoitella häntä. – Rebekka on tyttäreni, sanoi Mike. – Mennään kahvipöydän ääreen juttelemaan, ehdotti Marina. Rebekka, mene keittämään kahvia! Richard komensi. Kahvipöydän ääressä Mike selitti heille koko jutun.
Luku 13.
Marge ja erakko tapailivat joka ilta. Hovimestari oli siitä musta sukkainen. Marge palasi aina kahdentoista jälkeen. Hovimestari oli uhannut erakkoa, mutta erakko ei välittänyt. Erakko sai kirjeen, jossa uhattiin tappaa jos erakko ei jätä Margea rauhaan. Kun Marge meni tapaamaan erakkoa. Erakko kertoi, että häntä oli uhattu jo kahdesti. Marge säikähti ja lähti kartanoon. Seuraavana yönä erakon ovikello soi. Hän avasi oven ja siellä oli hovimestari. Hovimestari sanoi, että tämä oli viimeinen varoitus. Hovimestari löi erakkoa ja kuristi häntä. Erakko huusi pyydän ole kiltti päästä minut, lupaan etten päästä sinun vaimoasi tänne. Hovimestari ei kuunnellut hän sanoi varoituksiin pitää uskoa liian myöhäistä. Marge astui juuri ovesta ja näki hänen miehensä kuristavan erakkoa. Päästä irti Margen kiljaisi tajuatko mitä teet Marge sanoi. Miksi tulet joka kerta tänne hovimestari kysyi. -Koska hän on yksinäinen, Marge vastasi. -Häipykää täältä tai soitan poliisit erakko sanoi. Marge ja hovimestari lähtivät pois. Seuraavana päivänä erakon puhelin soi siellä oli hovimestari. Hän sanoi kostavansa ja sulki luurin. Seuraavana yönä Marge lähti kävelylle hän näki miehen, joka rupesi jahtaamaan häntä. Marge kaivoi kännykän, mutta sitten Marge kaatui. Mies käveli Margea kohti. Kun mies saavutti Margen, se katosi näkyvistä. Marge huomasi, että kännykkä oli mennyt rikki. Marge lähti kävelemään. Marge meni erakon talolle ja koputti erakko avasi oven ja sanoi et saa tulla tänne ja sulki oven. Marge käveli pois. Seuraavana aamuna Marge tuli erakon talon viereen ja koputti. Erakko avasi ja kysyi oliko asiaa? Marge vastasi: -Minulla on tärkeää asiaa. Pyydän kuuntele minua. Hän kertoi salaisuudet erakolle ja lähti pois. Hovimestari kysyi, missä Marge oli ollut. Marge vastasi: -Aamukävelyllä miten niin? Turhaan sinä minua huijaat hovimestari sanoi. Marge sanoi: -Minä olin vain aamukävelyllä. Minä näin, kun menit erakolle hovimestari sanoi. -Mitä sinä teet siellä aina? Marge sanoi: -En mitään,käyn vain kylässä hän on niin yksinäinen. -Minä tapan erakon, jos käyt vielä kerran siellä.
LUKU 14
Lisa oli iltakävelyllä. Hovimestari Mike Jenkings ja kylän pappi oli samaan aikaan menossa salaiseen tapaamiseen metsäpolulla sijaitsevaan mökkiin. Lisa oli päättänyt mennä metsäpolulle kävelemään, vaikka sinne olikin pitkä matka. Juuri kun Lisa oli saapumassa metsäpolulle, hän näki Miken. - Eikö hänen pitäisi olla tarjoilemassa iltateetä juuri nyt, Lisa muisteli kummissaan. Lisa lähti seuraamaan Mikea. Mike meni yhä syvemmälle ja syvemmälle metsäpolulle. Lopulta Mike pysähtyi pienen mökin eteen, jossa Lisa näki papin. - Nyt on jotain pielessä, Lisa aavisteli. Hän jäi kuuntelemaan Miken ja papin keskustelua. - Entäs se meidän sopimus? - Koska se laitetaan täytäntöön? Mike kyseli papilta. - Kyllä sekin jossain vaiheessa tapahtuu kunhan sinä hoidat oman osuutesi, pappi sanoi. - Sitten kun minä saan kartanon sinä saat yhteyden siihen sinun heilaasi, pappi sanoi tiukasti. Lisa kuunteli kuuluko sieltä lisää puhetta. Lisa ei kuullut enää kuin hiljaista muminaa. Lisa kuuli askelia. - He ovat tulossa ulos, Lisa huomasi. Hän hiipi talon reunalle. Lisa ehti juuri ja juuri ajoissa, että pappi ja Mike eivät nähneet häntä. Mike lähti sitä reunaa kohti pois, jossa Lisa oli. Lisa Liimautui seinää vasten, jotta Mike ei huomaisi häntä. Mike käänsi päänsä Lisan suuntaan.´, mutta ei huomannut Lisaa. Lisa odotti, että Mike käveli kauemmas. Lisa lähti juoksemaan erakon talolle päin. Lisa juoksi erakko Janin mökille. - Mikäs nyt on hätänä? - Miksi olet noin hengästynyt? Jann kyseli hämillään. - Kuulin kun meidän hovimestari ja kylän pappi puhui! - Heillä on jonkinlainen sopimus! Lisa vastasi kovaäänisesti. - Kerro tarkemmin, Jann pyysi. Lisa kertoi keskustelun alusta loppuun. - Soita, vaikka salapoliisille, Jann sanoi. - Mitäköhän sekin ajattelisi, jos minä soittaisin sinne ja sanoisin, että olen 9-vuotias tyttö, voisitko auttaa minua? Lisa vastasi Janille. - Mieti asiaa, Jann sanoi. Lisa lähti kotiin miettien asiaa. Kotona Lisaa jo odoteltiinkin.
Luku 15.
Jackin kohtalo
Ilta alkoi hämärtyä. Lämmin tuuli leikitteli puiden oksissa. Kuu oli pilvessä. Jack hyppeli niityllä iloisesti. Hän oli menossa kosimaan ihanaista Rebekkaa. Sen takia yöllä, koska palvelusväki ei saanut tuoda taloon omia sukulaisia tai vieraita. Kun väki nukkui, kukaan ei huomaisi Jackia, paitsi tietysti Rebekka, mutta miksi hän ajaisi Jackin pois. Olihan Jack hänen lemmittynsä. Tämä oli jo viides yö kun he tapaisivat kartanossa. Kesken matkan Jack kuuli rasahduksen. Hän näki miehen. Mies oli kaukana Jackista. Pilvi väistyi taivaalla kuun edestä. Kuunvalossa Jack tunnisti miehen! Sitten mies alkoi kiemurrella. Kuu vaikutti häneen kummasti. Hänelle alkoi kasvaa karvoja. Kädet kasvoivat ja lopulta se näytti aivan sudelta. Se oli ihmissusi! Yhtäkkiä suden pää kääntyi. Se huomasi Jackin. He katsoivat toisiaan silmästä silmään. Vaikka ihmissusi oli noin viidenkymmenen metrin päässä, Jackista tuntui että matkaa olisi ollut vain kymmenen metriä. Jack lähti juoksemaan, ja susi lähti perään. Jackin vauhti kiihtyi ja kiihtyi. Hän tajusi juoksevansa henkensä edestä! Näin kovaa hän ei ollut eläessään juossut. Susi lähestyi uhmakkaasti ja Jack yritti kiihdyttää vauhtia, mutta kompastuikin oksaan ja kolautti päänsä. Susi hyppäsi ruumiin viereen. Hän huomasi että ihminen oli tajuton. Susi tähyili ympärilleen ja huomasi heidän saapuneen hautausmaan portille. Susi raahasi ruumiin portin sisäpuolelle ja etsi tyhjän kohdan pian hän näkikin kummun johon kukaan ei ollut haudannut ketään. Susi alkoi heti kaivaa. Kun kuoppa oli tarpeeksi syvä, susi haki ruumiin ja pudotti sen kuoppaan hän kuopaisi hiekkaa päälle, mutta Jack alkoi yskiä ja palata hitaasti tajuihinsa. Suden oli tehtävä ratkaisu, paljastaa itsensä tai tappaa mies. Susi hyppäsi kuoppaan, tarttui miestä paidasta, paljasti kamalat raateluhampaansa ja puri mieheltä kaulan poikki. Susi hyppäsi haudasta ylös ja alkoi peittää sitä. Pian kuoppa oli täynnä ja susi aikoi lähteä, mutta jossakin syttyi taskulamppu. Susi hyppäsi pensaan taakse ja tähyili sieltä porttia. Hautausmaan hoitaja oli lähdössä. Sam Fischer oli rauhallinen mies. Häntä ei pelottanut hautausmaa. Hän tunsi sen kuin omat taskunsa. Kun hän oli lukinnut ovet ja sammuttanut valot, hän meni portin luo, lukitsi sen ja lähti. Susi hyppäsi aidan yli ja katosi pimeyteen...
Luku 16.
Liisa ottaa yhteyttä salapoliisiin
Lisa otti puhelimen käteensä ja soitti salapoliisille. Lisa kertoo, kuulevansa ja nähneensä ihmissuden, joka söi postimies Jackin. Hän kertoo, myös Jackin ja Rebekan salaisesta rakkaus suhteesta. Salapoliisi kutsuu Lisan luokseen.
Salapoliisi James Bolton pyytää Lisaa kertomaan ihan kaiken tapahtumasta. Lisa kertoo, tapahtuma ajan ja paikan. Hän kertoo, kaiken mitä hän tiesi. James oli ylpeä, kun Lisa pystyi kertomaan niin paljon.
Lisa ja James lähtivät Rebekan luo kyselemään Jackin ja Rebekan salasuhteesta. Rebekka oli tietämätön tästä tapahtumasta. Rebekka kertoi, kaiken mitä ikinä Jackistä tiesi.
James ja Lisa lähtivät paikalle missä postimies Jack tapettiin. Toden totta James mietti mielessään, että mikä oli kellon aika ja miksi Jack oli liikellä. Hän kysyy Lisalta. Lisa kertoo, että Jack oli matkalla Rebekan luo ja kello oli yksitoista yöllä. James mietti miksi ihmissusi halusi tappaa juuri Jackin ja mikä sen toi tänne.
Lisa ja James tutkivat aluetta ja huomasivat peuran jäljet, mitkä oli paennut ja sen lähellä oli keppi joka oli mennyt poikki. Keppi oli juuri siinä kohtaa missä Jack kuoli. Eli ihmissusi ei ollut tullut syömään Jackiä vaan peuran, joka oli paennut. Ihmissusi oli huomannut Jackin, kun Jack oli yrittänyt paeta, mutta oli jalalla katkaissut kepin ja ihmissusi oli huomannut sen ja oli hyökännyt.
Rebekka tuli paikalle ja ihmetteli, että mitä he touhusivat ja kysyi: Mitä te oikein teette? James kertoo, epäilevänsä. Rebekka ei uskonut sitä mitä James väitti ja katsoi mudassa lilluvaa kengän jälkeä. James otti siitä kuvan, hän otti myös kuvan kepistä, peuran jäljistä ja ihmissuden jäljistä. Lisa otti kepin mukaan ja he lähtivät poliisiasemalle.
Poliisiasemalla odotti erakko. Jann kertoo että hän on nähnyt ennenkin ihmissuden täälläpäin, että tämä ei ole ensimmäinen kerta. James ajattelee, että jos se ei ole ensimmäistä kertaa täällä niin ei se voi kovin kaukana asua, koska tuskin maalaiskylässä asuu ihmissusia, kun ei edes oli vuoria.
Laboratoriossa James tutkii keppiä mikroskoopilla ja löytää ihmissuden karvan. James on löytänyt uuden johtolangan.
Luku 17.
Salapoliisi saapui paikalle.
Hän kuulusteli spiritismi joukkoa ja yritti
saada selville tietoja ihmissudesta. He eivät kuulemma "tienneet"
ihmissudesta mitään. -Tuo pappi saattaisi kylläkin tietää jotain. Hän on
sen näköinenkin. Ajatteli salapoliisi James Bolton. Salapoliisi käveli
Papin luo ja kysyi: Ette te sattuisi tietämään mitään siitä
Ihmissudesta??? Pappi ei vastannut.... Hän käveli vain pois. -Outo heppu.
Sanoi James. Seuraavana aamuna James lähti Vanhalle talolle. Hän oli
kuullut että sinne kerääntyy sama spiritismi joukko jonka hän oli nähnyt
silloin edellisenä päivänä. Hän yritti kurkkia ikkunoista jotka oli
peitetty vanhoilla liinoilla ja rievuilla. Äkkiä ovi pamahti auki.
Sieltä alkoi kuulua kirkunaa. James juoksi katsomaan kun hän meni sinne
siellä oli yksi spiritismi joukon jäsenistä pyörtyneenä lattialla. James
juoksi taloon ja soitti äkkiä ambulanssin. James kuulusteli Pappia
tapahtuneesta. - No kerropas nyt että mitä oikein tapahtui. - Se tapahtui
näin: Istuimme pöydässä ja sitten se vain tapahtui näimme jonkin ison
koiran... vai oliko se pingviini? No ei sillä niin väliä ole. Mutta joka
tapauksessa kun hän näki sen hän pyörtyi emmekä nähneet muuta kuin....
Tai ei mitään. - Sano! huusi Salapoliisi...No hyvä on: - Me näimme
ihmissuden. Se käveli tuolla pihalla. -Missä? -Tuolla noin. Sanoi pappi.
James meni katsomaan ja kun hän meni sinne hän ei nähnyt mitään.
Luku 18.
Papin apurit spiritismi joukko oli kertonut papille että ,Salapoliisi James Bolton oli käynyt utelemassa spiritismijoukolta tietoa papin piilopaikasta ja muusta .Ja hän tietää että ,pappi on jotenkin mukana tässä juonessa ja aikoo pysäyttää papin. Pappi kiukkuuntui, koska tiesi mihin salapoliisi pystyy. Sen takia oli toimittava papilla oli yksi keino tappaa salapoliisi James Bolton. Mutta pappi ei voinut itse ryhtyä siihen koska, hänellä oli muutakin menoa ja ei haluaisi jäädä murhasta kiinni. Sen takia hän päätti jättää sen homman yhden alaisensa hommaksi. Ja se ei ole mikä tahansa alainen vaan se on teurastaja joka silloin tappoi Margen. Koska teurastaja oli ammattilaistappaja soitti pappi hänellä ja sanoi: tule kymmenen minuutin päästä lähi kahvilaan. Kahvilassa pappi jo odotteli teurastajaa ja kertoi tilanteen vakavuudesta. Teurastaja ymmärsi ja teki vain sen sen takia koska jos Bolton löytäisi papin hänetkin löydettäisiin joten hän suostui. He myös sopivat että hinnasta puhutaan vasta tapon jälkeen ja niin pappi lähetti teurastajan tappamaan Bolttonia. Mutta erakko oli kuullut viereisessä pöydässä kaiken ja päätti pelastaa Boltonin koska, hän on ainut kuka pystyy siihen ja ei halua tuntea syyllisyyttä. Erakko nousi pöydästä ja lähti heti kun pappi ja teurastaja olivat menneet . Hän juoksi niin kovaa kuin pääsi ja matkallaan kompastui ja satutti itsensä kun hän kaatui. Päästyään mökilleen hän näki jalan jälkiä ja hän tunnisti kumminkin että siinä oli kahet varmaan teurastajan ja Boltonin. Hän ajatteli olleensa myöhässä mutta seurasi jalan jälkiä . Pappi oli samaan aikaan ehtinyt piilopaikkaansa ja mietti kaikkea tätä suurta asiaa ja jos se vielä toteutuisi mutta, sitten kun Bolton olisi raivattu ei mikään voisi enää estää heitä. Erakko yritti parhaansa mukaan seurata jälkiä mutta niitä ei enää näkynyt ja hän oli jo valmis luovuttamaan kun metsästä kuului huutoa EII!!! Se oli Bolton erakko seurasi ääntä ja näki teurastajan ja meni läheiseen puskaan .Hän tarkkaili tilannetta perinpohjin hän ei jättänyt mitään näkemättä. Hän katsoi tilannetta yhtä jännittyneenä kun pappi piilopaikassaan miettien mitä tapahtuu. Erakko oli niin jännittynyt että, ei pystynyt auttaa juuri sinä hetkellä teurastaja löi Bolttonin tajunkankaalle. Mutta erakko ei silti pystynyt tehdä mitään muuta kuin katsoa vierestä kun virkavaltaa pahoinpidellään. Pappi vain hymyili piilopaikassaan vaikka hänellä ei ollut mitään hajua tapahtuneesta . Sitten erakko näki hopeisen kiiltävän aseen teurastajan oikeassa kädessä. Ja samalla näki kepin hänen jalkojansa juuressa. Minulle tuli ajatus ei se on ihan huono erakko ajatteli, mutta tiesi olleensa ainoa joka voi pelastaa salapoliisin. Hän tiesi epäonnistuvansa hänen oli silti pakko yrittää ja otti kepin käteensä, ja tähtäsi keppinsä suoraan teurastajan aseeseen. Juuri kun teurastaja oli ladannut aseen ja erakko heitti keppiään edestäpäin se osui aseeseen kun teurastaja oli ampumassa ja luoti osui suoraan teurastajan jalkaan. Teurastaja kirosi ja juoksiessaan karkuun hän huusi SAMPERIN ERAKKO !!!Erakko juoksi salapoliisin luo ja raahasi hänet kotiinsa. Kun pappi sai kuulla tästä hän suuttui niin että passitti teurastajan kotiinsa ilman apua ja laastaria. Pappi oli raivona niin raivona että ei voinnut olla kiroilematta . Hän ei tiedä mitä nyt tekisi koska ei voisi pyytää enää teurastajan apua huomatessaan että, teurastaja ei pystynyt tappamaan yhtä ainutta salapoliisia !!Kun taas erakon mökissä Bolton oli juuri toipunut ja sanoi erakolle :Kiitos olisin kuollut jos et olisi ollut niin jalomielinen ja urhea KIITOS!! Ja lähti jatkamaan töitään !!
Luku 19.
Hulluksi paljastutunut mies, pappinakin tunnettu, Fred Nicholson käveli kohti hautausmaan portteja. Hänen askeleensa kaikuivat mustaa asfalttia vasten ja hävisivät yön pimeyteen. Viha joka hänestä pursusi, oli käsin kosketeltavan voimakas. ”Tänä yönä Herman Howard saisi surmansa”, pappi ajatteli ääneen. Pappi avasi portin ja nopeutti pitkiä askeliaan, tietäen Hermanin odottavan häntä. Fred oli sanonut teurastajalle antavansa hänelle palkan hänen pienestä palveluksestaan, Herman oli uskonut joka sanan. Nyt hän seisoi selkä hautausmaan portteja kohti. Hän oli kalpeana pelosta ja mietti kuinka selittäisi papille salapoliisi James Boltonin murhan epäonnistumisesta. Hullu pappi pysähtyi teurastajan selän taakse, lipevä ilme kasvoillaan, Howard kääntyi. ”Bolton on yhä vapaana, en saanut häntä. Jann Lew…” teurastaja aloitti ääni vapisten, lopettaen lauseensa kesken. Hullun papin viha teurastajaa kohtaan nousi ilmaan yhä voimakkaammin.
Samaan aikaan hautausmaan vahtimestari Sam Fischer oli sulkemassa kirkon ovia. Hän aikoi juuri ruveta lähtemään, kunnes hän näki jotain mikä sai kylmät väreet nousemaan hänen selkäänsä pitkin. Näin pienen maalaiskylän hautausmaalla harvemmin oli ihmisiä vielä kello yhdentoista jälkeen. Mies hieroi silmiään siinä toivossa että näki väärin, vaikka hän tiesi näkevänsä oikein. Kaksi pitkää, mustiin pukeutunutta miestä seisoi hautausmaan laidalla. Ehkä olisi aika mennä kertomaan heille miten paljon kello jo on ja siinä samalla ohimennen mainita myös että hän aikoo sulkea portit ja lisätä myös että hän aikoo lähteä. Se tosin jäi vain aikeeksi, sillä vahtimestari jäi katselemaan heitä vai vihkaa.
*Fred Nicholson veti maasta lähimmän hautaristin ylös, hän tunsi vihan jokaisessa jäsenessään, viha pääsi valloilleen. Pappi hakkasi hautaristillä Herman Howardin tajuttomaksi, verivana levisi maahan. Papista tuntui paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Hän heitti verisen hautaristin pois. Teurastaja oli kuollut. ”Yksi asia vähemmän taakkanani”, pappi kuiskasi.
Vahtimestari Sam Fischer tajusi nähneensä murhan, keskellä hautausmaata. Sam katsoi tarkemmin murhaajaa, hänen suunsa loksahti auki. Mies oli Fred Nicholson, sama mies joka ylisti Jumalan sanaa ja eli virheettömästi, tai no eli tähän asti virheettömästi. Fred ei ollut vielä huomannut häntä. Vahtimestari Sam Ficher katosi varjoihin kuiskaten: -En voi jättää asiaa vain omaksi tiedokseni.
Fred Nicholson käveli hautausmaanporteista yhtä ylpeästi kuin oli tullutkin, pyyhkien verisiä käsiään vaatteisiinsa, hymy huulillaan.
Luku 20.
Pidätys
Kun aamu alkoi sarastaa pienessä maalaiskylässä alkoivat myös Fred Nicholsonin etsinnät. Kyläläisiä kuulusteltiin ja johtolankoja etsittiin. Tähän asti tuloksetta. Poliisi kaksikko Bo ja Brady yrittivät selvittää tietäisikö joku kyläläisistä Nicholsonin liikkeistä. -Anteeksi rouva, mutta oletko nähnyt tämän näköistä herraa? Brady sanoi ja näytti naiselle kuvaa, jossa seisoi mies jolla oli harmaamustat hiukset, harmaa lyhyt parta ja päällään pitkä valkoinen kaapu. –En valitettavasti ole, rouva vastasi ystävällisesti ja kysyi: -Miksi etsitte häntä, jos saan udella? -Häntä epäillään murha yrityksestä, Bo vastasi ja käveli muitten poliisien luo. Vaikka ilta alkoi jo hämärtää, ei Fred Nicholsonista oltu saatu mitään merkittäviä johtolankoja. Kaikki poliisit päättivät lopettaa etsinnät tältä päivältä, paitsi Brady, joka halusi jatkaa niin kauan kuin Nicholson löytyisi. Poliisipäälikkö kuitenkin vastusti ajatusta ja sanoi: -Jatketaan vasta seuraavana päivänä, pojat. Nyt mennään nukkumaan. Mutta Brady ei suostunut tähän ja lähti kävelemään kohti metsää, josta ei oltu vielä etsitty. Muut poliisit yrittivät takoa järkeä hänen päähänsä, mutta Brady ei suostunut jatkamaan vasta seuraavana päivänä.
Kello oli jo vähän vaille kaksitoista, kun poliisit olivat jo lähteneet ja Brady oli suurin pirtein keskellä metsää. Metsässä on säkkipimeää ja pelottavia ääniä kuului joka puolelta. Vaikka Brady ei ole kovin rohkea, silti hän kävelee eteenpäin ja tiirailee joka puolelle, jos näkisi jotain epäilyttävää. Kohta hänen takaa kuuluu rasahdus. –Kuka siellä on? Brady huutaa metsään. Vastausta ei kuulu. –Tule esiin kuka sitten oletkin! Oksien rasahtelu kuului lähempää, aivan hänen takanaan. Brady kääntyi ja jokin laittoi kätensä hänen okapäilleen. Brady karjaisi. –En tiennytkään, että olet noin säikky, Bo sanoi nauraen. - Hahaha, olipa hauskaa! Brady huusi ja jatkoi: Miksi tulit tänne? –Tulin vain auttamaan sinua, jos tarvitset apua, vastasi Bo. He puhuivat siinä pitkään kasvotusten, mutta eivät nähneet toisiansa, koska oli niin synkkää. - Kaipaat kai valoa? Bo sanoi viimein ja otti repustaan kaksi taskulamppua ja sytytti ne. – Kiitos, mutta voin jatkaa tästä yksinkin, Brady sanoi napakasti. –En anna sinun jatkaa yksin, tulen sinun mukaan, vastusteli Bo. Kohta kumpikin olivat hiljaa ja vuorilta kuului: Auuuuuuu! Brady pelästyi ja huusi hätääntyneenä: - Susi! Älä nyt ole naurettava, sehän on vain susi ja se on jossain vuorilla. -Ei se niin pelottavaa ole! Bo huusi takaisin ja jatkoi: - Jos kerta pelkäät jo suden ulvontaa, niin todellakin tarvitset minua! –No okei, voit tulla mukaan. Tämän kerran. –Katso vaikka! Eihän vuorilla enää mitään sutta ole. Bo osoitti taskulampullaan vuorelle, jonka vieressä he melkein olivat. Valokeila osui samassa maahan ja näky ja haju karmivat Bota ja Bradya. Maassa makasi ihmisen pää. Brady astui eteenpäin, taskulampun valo edelleen maassa. Verisen pään jälkeen maassa oli ensin ihmisjalan jälkiä ja sen jälkeen jäljet muuttuivat pikkuhiljaa suden jäljiksi. Bo haukkoi henkeään, kuten Bradykin. –Mitä nuo ovat? Brady sai viimein sanottua ääni väristen. –En todellakaan tiedä, vastasi Bo hieman rauhallisemmin. Kumpaakin poliisia alkoi jo väsyttää ja he päättivät tehdä pehmoiset pedit oksista ja sammaleesta. Lopuksi, kun pedit olivat valmiit, menivät myös Bo ja Brady nukkumaan.
Aamuyöllä, noin kello viisi, heräsi Bo, joka halusi tutkia niitä eriskummallisia jalanjälkiä. Bo ei herättänyt Bradya, joka nukkui vielä sikeästi kostealla pedillään. Hän päätti lähteä seuraamaan jalanjälkiä, koska Brady varmaan nukkuisi vielä jonkin aikaan. Hän lähti seuraamaan omituisia jälkiä, joiden vieressä oli vielä veri tahroja. Pitkän matkan päästä jäljet muuttuivat jo ihmisen jalanjäljiksi. Jo kaukaa hän huomasi tumman hahmon nojaavan sureen puuuhun. Hän juoksi nopeasti tumman hahmon luokse ja hahmo paljastuikin ihmiseksi. –Sehän, on Fred Nicholson! Hän huusi ja jo pitkältä huomasi, että Nicholsonia oli purtu jalkaan. Hänellä oli jalkojensa alla suuri verilammikko. Kun Bo oli Nicholsonin luona, hän sanoi: Fred, sinulle tuli apua. Bo repi likaisen villa paitansa päältään ja kietoi sen Fredin jalan ympärille. –Kiitos, olen todella kiitollinen. Jos saan kysyä, miten löysit minut? Fred Nicholson kysyi. –Se ei nyt ole tärkeä asia. Odota tässä, niin haen apua. Bo vastasi ja juoksi nopeasti, hieman haalistuneita jälkiä pitkin Bradyn luo. Kun hän lopulta oli Bradyn luona, joka oli jo herännyt, hän nojautui puuta vasten ja sanoi hengästyneenä: Hae kylästä apua. Löysin Fred Nicholsonin! Brady yritti sanoa jotakin, mutta Bo huusi: No, mene jo! Brady lähti juoksuun ja Bo hitaaseen kävelyyn Fredin luo.
Kun Brady oli pienen maalaiskylän keskustassa, hän soitti lähimmän maalaistalon puhelimesta poliisilaitokselle. –Pomo, Nicholson on löydetty. Ilmoittakaa ambulanssille, häntä on purtu jalkaan. Brady sanoi hegästyneenä ja jatkoi: - ottakaa minut matkalla mukaan, tällaisesta matalasta, punaisesta maatilalta. Nopeasti! Poliisit tulivat paikalle niin nopeasti kuin ikinä pystyivät. Myös hoitajat pääsivät paikalle ja ryntäsivät Nicholsonin kimppuun ja yrittivät tyrehdyttää veren vuodon –kiitos kun hait apua noin nopeasti, sanoi Bo. –Kiitos kuuluu teille molemmille. Te olette olleet oikein esimerkillisiä poliiseja, kiitos. Poliisipäällikkö ylisti ja jatkoi: Bo ja Brady, puhutaan asemalla tarkemmin. –Joo. Bo ja Brady vastasivat. Kun tilanne oli rauhoittunut ja Nicholson oli viety sairaalaa, otti Poliisipäälikkö Bon ja Bradyn kuulusteluun. – Ensinnäkin, voisin antaa teille potkut, koska vastustitte tai oikeastaan, ette totelleet poliisia. Mutta, koska löysitte Nicholsonin, en voi sitä tehdä, Poliisipäälikkö aloitti. –Jätetään nyt tämä asia sikseen, meillä on paljon tärkeämpää kerrottavaa, vastasi Bo. Löysimme jalanjälkiä metsästä, eikä muuten mitään tavallisia. –No ei ole mikään ihme, ainahan siellä on jälkiä, naureskeli päälikkö. - Jäljet olivat alkuun ihmisenjalan jälkiä, sitten ne muuttuivat ihmisen ja suden jälkien sekoitukseksi. Lopuksi, kun olin puolessa välissä matkaa, jäljet muuttuivat kokonaan suden jäljiksi. Samassa puhelin soi, poliisipäällikkö vastasi siihen. –Haloo…..onko….vai niin…..tulemme heti….okei ……..hei. Nicholson on tervehtynyt. Lähdetään pidättämään hänet. Poliisipäälikkö, Bo ja Brady lähtivät sairaalaan. Kun he olivat perillä, astui ovesta Nicholson ja hänen asianajajansa. Kohta hänet oli laitettu käsirautoihin ja poliisipäällikkö sanoi nämä tutut sanat:Teidät on pidätetty. Kaikki mitä sanotte voidaan käyttää sinua vastaan oikeudessa. Bo kutsui lisää poliiseja viemään Nicholsonin poliisilaitokselle. Bo pyysi poliisipäällikön ja Bradyn autoon ja lähti ajamaan metsään. –Minne olemme menossa? Brady kysyi. –katsomaan niitä jalan jälkiä tietysti! Bo vastasi. Lopulta Bo pysäytti auton ja sanoi: Jatkamme tästä vähänmatkaa kävellen. Jäljet löytyvät kyllä. Vaikka he kävelivät samaa reittiä, kuin Bo silloin, kun hän löysi papin, ei jälkiä enää ollut. –Voi hitsi! Jälkiä ei enää ole. Sanoi Bo harmistuneena. –Lähdetään laitokselle, ei täältä mitään jälkiä löydy, sanoi Poliisipäällikkö. Mennään vaan sanoi Brady ja Bo.
Illalla, kun Bo palasi kotiinsa lämpimän takan viereen, hän jäi miettimään, että mistä ne kummalliset jäljet tulivat ja kuka puri Fred Nicholsonia?
Luku 21.
Lisa otti puhelimen käteensä ja soitti salapoliisille. Lisa kertoo, kuulevansa ja nähneensä ihmissuden, joka söi postimies Jackin. Hän kertoo, myös Jackin ja Rebekan salaisesta rakkaus suhteesta. Salapoliisi kutsuu Lisan luokseen.
Salapoliisi James Bolton pyytää Lisaa kertomaan ihan kaiken tapahtumasta. Lisa kertoo, tapahtuma ajan ja paikan. Hän kertoo, kaiken mitä hän tiesi. James oli ylpeä, kun Lisa pystyi kertomaan niin paljon.
Lisa ja James lähtivät Rebekan luo kyselemään Jackin ja Rebekan salasuhteesta. Rebekka oli tietämätön tästä tapahtumasta. Rebekka kertoi, kaiken mitä ikinä Jackistä tiesi.
James ja Lisa lähtivät paikalle missä postimies Jack tapettiin. Toden totta James mietti mielessään, että mikä oli kellon aika ja miksi Jack oli liikkellä. Hän kysyy Lisalta. Lisa kertoo, että Jack oli matkalla Rebekan luo ja kello oli yksitoista yöllä. James mietti miksi ihmissusi halusi tappaa juuri Jackin ja mikä sen toi tänne.
Lisa ja James tutkivat aluetta ja huomasivat peuran jäljet, mitkä oli paennut ja sen lähellä oli keppi joka oli mennyt poikki. Keppi oli juuri siinä kohtaa missä Jack kuoli. Eli ihmissusi ei ollut tullut syömään Jackiä vaan peuran, joka oli paennut. Ihmissusi oli huomannut Jackin, kun Jack oli yrittänyt paeta, mutta oli jalalla katkaissut kepin ja ihmissusi oli huomannut sen ja oli hyökännyt.
Rebekka tuli paikalle ja ihmetteli, että mitä he touhusivat ja kysyi: Mitä te oikein teette? James kertoo, epäilevänsä. Rebekka ei uskonut sitä mitä James väitti ja katsoi mudassa lilluvaa kengän jälkeä. James otti siitä kuvan, hän otti myös kuvan kepistä, peuran jäljistä ja ihmissuden jäljistä. Lisa otti kepin mukaan ja he lähtivät poliisiasemalle.
Poliisiasemalla odotti erakko. Jann kertoo että hän on nähnyt ennenkin ihmissuden täälläpäin, että tämä ei ole ensimmäinen kerta. James ajattelee, että jos se ei ole ensimmäistä kertaa täällä niin ei se voi kovin kaukana asua, koska tuskin maalaiskylässä asuu ihmissusia, kun ei edes oli vuoria.
Laboratoriossa James tutkii keppiä mikroskoopilla ja löytää ihmissuden karvan. James on löytänyt uuden johtolangan.
|
Toimittaja(t): Kimmo Vesa
Luotu: 13.11.2006 13:02
Muokattu: 13.11.2006 13:02
|