Ulkomaalainen
Sammonkadun yksiöni on pieni, likainen ja halpa. Ghada makaa sängyllä olohuoneen nurkassa. Nainen on ollut täällä kohta kuukauden. Suunnittelemme muuttavamme Kittilään, Köyliöön tai edes Kankaanpäähän, kunhan vain pääsemme pois Tampereelta. Kaikki näyttää ja tuntuu väliaikaiselta - kaupungissa piileskeleminen ei ole helppoa. Tiedän, että meitä molempia etsitään.
Työskentelin neljä viikkoa sitten Helsingissä maahan- ja maastamuuton kontrollointikeskuksessa. Olin yksi ratas valtavassa koneistossa, joka evää ulkomaalaisten maahanmuuttohakemukset ja tyrmää suomalaisten maastamuuttopyrkimykset. Kaikki oli järjestelmällistä: leimasin, allekirjoitin ja hylkäsin. Olin kaikkeen kohtuullisen tyytyväinen. En nähnyt nälkää, sain kohtuullista palkkaa ja työni oli lähinnä kieltävien päätösten mekaanista leimaamista. Sitten ovelleni tuli Ghada, jonka takia olin valmis heittämään kaiken pois.
Suomessa on pulaa älymystöstä; ihmiset ovat muuttuneet kulttuurin alasajon myötä tyhmiksi muurahaisiksi. Kaikki ulkomaalaiset on virallisesti karkotettu maasta, mutta todellisuudessa vastoin tahtoaan Afrikasta salakuljetetut miehet ja naiset hoitavat valtaosan Puolueen näkymättömästä työstä - sen omat jäsenet ovat liian tyhmiä pitääkseen yllä hienosyistä diktatuuria. Näitä ulkomaailta kaapattuja puurtajia pidetään vankeudessa ilman passia, rahaa ja oikeuksia. Se on fakta, jonka tietävät vain harvat. Suurin osa kaapatuista on afrikkalaisia, sillä eteläinen maanosa on kiistattomasti maailmankartan merkittävin kolkka. Ulkomaalaiset eivät voi yhdistyä, sillä nämä toimivat näkymättöminä neuvonantajina vankeudessa erillä toisistaan. Virallisesti maata hallitsee Puolue ja sen myyttinen johtaja Soini XI. Kuulin tämän kaiken Ghadalta.
Ghada saapui Suomeen viisi vuotta sitten rahtilaivan kontissa yhdessä kahden muun nigerialaistytön, Khansan ja Safan, kanssa. Khansan ja Safan kuolivat matkalla nälkään – kolmas tyttö päätyi riutuneena Puolueen asianaiseksi, jonka tehtävänä oli toimia propagandaneuvonantajana. Työnkuva oli yksinkertainen: jos teit työsi, sait pitää henkesi ja ruokaa sen pitimiksi. Ghada oli Puolueelle korvaamaton orja, sillä hän oli työskennellyt Nigeriassa merkittävässä poliittisessa virassa ennen kaappaustaan Suomeen.
Noin kuukausi sitten Ghada onnistui pakenemaan. Hän kuitenkin tiesi sen itsekin: yritys oli liki toivoton. Tummaihoinen nainen erottui kokovalkoisessa Suomessa kuin kahvitahrat vaalealla matolla. Ghadalla ei ollut rahaa tai passia. Rotupuhtauden kontrollointikeskus sai karkurit kiinni liki varmasti ja yleensä tapatti nämä varoittavina esimerkkeinä.
Ghada päätyi seisomaan kotiovelleni. Aluksi olin valmis ampumaan naisen aliolentona, mutta varsin nopeasti valloittava nigerialainen onnistui voittamaan minut puolelleen. Päätin auttaa Ghadaa – naista, joka oli minulle viesti toisesta maailmasta. En ollut koskaan ennen nähnyt ulkomaalaista. Kysyin, utelin ja kyselin lisää. Kaikki kouluissa ja yliopistoissa muusta maailmasta faktana kerrottu tieto musertui käsiin kuin nyrkkiin puserrettu paperipala. Tunsin kuin olisin herännyt vihdoinkin harhasta, jota olin elänyt ja johon oli uskonut kohta neljäkymmentä vuotta.
Jätin työni maahan- ja maastamuuton virastossa ilmoittamatta siitä kenellekään. Seuraavana päivänä olin poissa. Jätin myös puolueen maksaman asunnon, Helsingin ja kohtuupalkkaisen työni. Vuokrasin ensimmäisen löytämäni asunnon toisesta kaupungista väärällä nimellä ja ajoin Ghadan kanssa Tampereelle. Siitä lähtien elämämme on ollut piileskelyä, vältteltyä ja naamioitumista. Uppoudun Ghadan hiljaiseen tuhinaan.
Kaikki on hyvin, kun tietää totutuuden.
Ensin tulee yksi hiljainen koputus, sitten kaksi kovempaa. Ghada nostaa sängyllä päätään. Koputus muuttuu hakkaukseksi. Ghada katsoo silmiini.
Ovi murtuu palasiksi, huone täytyy kyyneelkaasusta. Ghada huutaa ja minä huudan.
- Loppu tulee, ehdin karjua.
- Lopun täytyy tulla. Ehkä jonakin päivänä ihmiset näkevät demokratian voiton PerusSuomessa, Ghada sanoo.
Sitten on vain pimeää.
|
Toimittaja(t): oppilas
Luotu: 6.9.2011 09:56
Muokattu: 7.10.2011 08:47
