Suomi Maailman Kartalle
Heillä on päällään sinivalkoiset lakit, sininen pitkähihainen pusero, valkoiset housut ja valkoiset kumipohjakengät. Vyöti on heistä ylivoimaisesti pisin tai ainakin sellaisen vaikutelman hörökorvien väliin asetettu johtajanlakki antaa. Hänen suuntansakin on vastakkainen kuin muiden työntekijöiden, hän pyrkii Terminaalin ulkoisempiin osiin, aivan katon harjanteelle, kun taas muiden askeleet vievät Terminaalin sisempiin kierteisiin, jossa SMK:n keskus sijaitsee. Vyötin korvat värähtelevät. Karjalainen sanoo usein tuntevansa hänet niin hyvin, että pelkkä korvien asento kertoo, millä tuulella S -osaston tuleva johtaja on. Joskus Vyötistä tuntuu, että Karjalainen osaa lukea ajatuksia.
”Terminaalin desibelitaso on taas noussut 120:een”, miellyttävä naisääni venyttelee kaiuttimista,” SMK kehottaa työntekijöitään käyttämään Tulppia. Terminaalin desibelitaso on taas noussut 120:een, SMK kehottaa työntekijöitään käyttämään Tulppia. Keskuksen johtaja vastaa mainoksista. Keskuksen johtaja vastaa mainoksista.”
Vyöti napsauttaa Tulpat korvilleen ja hetken mielijohteesta laittaa Maamme laulun teknoversion soimaan. Hänellä on tehtävä, joka vaatii äärimmäistä keskittymistä ja rauhoittumista. Jos Vyötin kädet tärisevät, peli on menetetty ja Karjalainen lähettää hänet pelottavan kuuluisaan Vaasan veri ei vapise! -terapiaan, jonne Vyötin sihteerikin joutui puoli vuotta sitten. Hän ei ole tullut takaisin, koska hän ei ole vielä todistanut osaavansa lausua Eino Leinoa takaperin. Tunteella.
Mitä tulee mainoksiin, ne ovat Vyötin vakaan mielipiteen mukaan karanneet auttamattomasti kontrollista. Niitä on vierivieressä ja osaksi jopa päällekkäin Terminaalin hologrammiseinillä niin, että osa on sulanut epämääräiseksi mössöksi toisiinsa, jolloin ne huutelevat puoliksi naapuriensa tunnuslauseita kuten JUHLAMOKKA - TIETYSTI KUOHKEA JA AIDOSTI MUHKEA tai PAULIGIN MUSTA MUHKU. Onneksi niihin alkaa pikkuhiljaa turtua eivätkä niiden välkkyvät valot enää aiheuta silmien takana rapsahtelua kello kolmelta yöllä.
Vyöti saapuu Karjalaisen työhuoneen eteen tasan kaksitoista reikä reikä. Hän painaa ovenpielessä olevaa Suomen lipun kuvaa ja jää odottamaan. Hiki noruu pitkin leveää selkää. Karjalainen antaa hänen odottaa, ilmeisesti lisätäkseen tilanteen dramaattisuutta ennen kuin ovet avautuvat mahtipontisella paukahduksella. Vähän liiankin mahtipontisella, sillä toinen niistä ottaa kimmokkeen seinästä ja lyö Vyötiä ikävästi ohimoon. Vaikka jos Karjalaiselta kysyttäisiin, niin sen oli tarkoituskin.
”VYÖTI!”
Mies tähyilee villisti ympärilleen paikantaakseen äänen kohteen ennen kuin hänen katseensa osuu huoneen perällä olevan valkoisen (lumikkoa? metsäjänistä? jääkarhua?) karvanojatuolin selkämykseen. Karjalainen kääntyy hitaasti tuoleineen ympäri.
”Vyöti! Mitä mies? Istu alas, istu alas. Ota lakki pois päästä. Hieno päivä! Kerrassaan hieno päivä!”
”K-kyllä”, Vyöti hengähtää ja tunkee hätäisesti lakin sekä yhtäkkiä holtittomasti tärisevät kädet taskuihinsa.
”Mitäpä kuuluu? Istu nyt alas, hyvä mies, niin että voidaan jutella! Niin kuin mies miehelle!”
Vyöti ei ole varma, tietääkö Karjalainen, ettei huoneessa ole muita tuoleja kuin se, jolla hän itse istuu. Tämä saattaa olla testi tai sitten niitä pieniä pelejä, joita herra Päämies rakastaa pelata. Pitäisikö hänen istua lattialle? Karjalaisen silmien takana välkähtelee. Vyöti painuu hitaasti maahan.
”Ohhohhoo, hyvin toimittu, mies, hyvin hauskaa! Vyöti, senkin kelmi! Aina hauskuuttamassa! Ai jai! Nousehan ylös, johtaja, niin hoidetaan muodollisuudet pois alta! Lounastaukoni alkaa aivan näillä minuuteilla.”
”S-selvä on, h-h-herra P-äämies!” Vyötin sormet silittävät taskussa olevaa pientä pulloa. Ei enää kauan.
”Vai että olet sinä ketkulainen mennyt ja ylennyt ihan S-osaston johtajaksi saakka, vai?”
”K-Kyllä?”
”NIIN SITÄ PITÄÄ! Loistavaa työtä, Vyöti, loistavaa! Ylennys jo kolmekymppisenä!”
”O-olen kaksikymmentäv-viisi, herra.”
”Ylennys jo kolmekymppisenä! Aijai! Minä itse sain johtajan nimikkeen jo kaksikymmentäkuusivuotiaana, siihen ei ihan joka poika ole pystynytkään! Ai jai. Otahan koppi!”
Kultainen S-kirjain on osua Vyötiä silmien väliin, mutta vaistomaisesti hän nappaa pinssin ilmasta ennen kuin se osuu maaliinsa. Vyöti kiinnittää sen nopeasti rintaansa Karjalaisen katsellessa häntä ilmeisen tyytymättömänä. Summerin ääni katkaisee painostavan hiljaisuuden.
”Avaatkos oven, Vyöti.”
S-osaston johtajaksi ylennyt vapiseva VSDV (Vapauttakaa Suomi Diktaattorin Vallasta) -hankkeen agentti astelee pitkin harppauksin oville ja vilkaisee olkansa yli varmistaakseen, että Karjalainen on jo kääntynyt tuoleineen seinään päin. Vyöti keplottelee oven auki ja kaivaa kalmanhikisillä sormillaan taskustaan pääkallologolla varustetun pullon. Pikku vitsinä hän on piirtänyt kallon kaljulle pienen sinivalkoisen lakin. Marjatta odottaa häntä oven takana kalpeana, mutta silmät päättäväisyyttä uhkuen Karjalaisen lounas tarjottimellaan. Vyöti ripottelee pullosta suolamaista ainetta porkkanaraasteen päälle ja Marjatta astuu sisään huoneeseen.
”Aaah, Marjatta-tyttöseni! Vidoinkin ruokaa!”
Marjatta hätkähtää painokkaasti, kun Karjalainen kierähtää katsomaan tulijaa. Vyöti on näkevinään tytön pyörittelevän vaivihkaa silmiään hänelle. Tämähän on melkein hauskaa.
”Mitäs meillä on tänään tarjolla?”
”Karjalanpaistia, porkkanaraastetta ja jälkiruoaksi mämmiä kermalla, herra Päämies.”
”Mainiota! Vyöti! Nyt kun kerran olet vieläkin siinä niin toimipas hetken minun koemaistajanani”, Karjalainen määrää, kaivaa laatikostaan oman henkilökohtaisen haarukkansa ja ottaa huikan kivennäisvesipullostaan (saatavana kaikista päivittäistavarakaupoista kautta maan, nyt hintaan 4.50 Suomen Tasavallan Rahaa).
”M-minulle se on k-kunnia, h-h-herra.”
”Juu, juu.”
Marjatta ojentaa miehelle haarukan ja Vyöti lusikoi nopeasti lihaa ja perunaa suuhunsa, viimeiseksi hieman porkkanaraastetta. Karjalainen katselee hänen pureskeluaan risupartaansa rapsutellen.
”Mainiota, anna tänne vaan.” Marjatta kipittää tarjottimen Päämiehen eteen ja hän alkaa tyytyväisenä tarkastella annostaan. ”Mutta Vyöti, eikös sinua opetettu pienenä syömään vihanneksia?”
”En ole ikinä v-välittänyt niistä, h-h-herra, m-mutta yritän kovasti parantaa t-tapani.”
”Minä en ole ikinä vältellyt tuoreita suomalaisia kasviksia!”
Vyöti ja Marjatta koittavat olla katsomatta toisiinsa, kun Karjalainen lapioi lähes kaiken raasteen suuhunsa ja ryyppää vettä päälle.
”Erikoinen maku näissä porkkanoissa. Onko ne varmasti pesty kunnolla?”
”Kyllä, herra.”
”Täytyykin muistaa viedä keskukseen henkilökohtaisesti sana, että pesevät minun vihannekseni erikseen muista. Pyytäkääpäs mennessänne keskuksen työntekijää juttusilleni.”
”Kyllä, herra.”
”Voitte poistua. Ja onnitteluni vielä ylennyksestäsi, Vyöti.”
”K-kiitos.”
Myöhemmin, kun Marjatta on antanut Vyötille vasta-ainetta ja he ovat pikaisesti puristaneet toistensa kättä, Vyöti astuu kevein askelin ulos Terminaalista ja kiskaisee S-kirjaimen irti povaristaan. Hän huomaa ulkopihan lauta-aidassa vanhan vaalijulisteen ja niittaa leveästi hymyillen ylennyksensä merkin Karjalaisen silmien väliin, johon se jää tököttämään kuin jokin erityisen ruma paise. Vyöti katselee sinistä taivasta, jonka poikki leijuu satunnaisesti muutama mainosilmalaiva, kuin näkisi sen ensimmäistä kertaa täysin selvästi. Karjalainen on juuri lähettänyt keskuksen työntekijän pesemään porkkanat paremmin.
|
