Peda.net > Verkkolehtien etusivu > Rautalampi >

Rautalammin lukio

  Kirjaudu toimitukseen >>
Etusivu > Nahkiaiset > Sisällysluettelo

Nahkiaiset

Nahkiaiset

NahkiaisetÒ

 

Oli kaunis elokuinen aamu ja koulu lähti heti aamusta mukavasti eteenpäin. Mutta sitten se tapahtui…Koulumme Tutorit olivat järjestäneet lukion ykkösvuosikurssilaisille NahkiaisetÒ . Oppilaat menivät hyväuskoisina ruokalaan luullen saavansa jotakin syötävää, mutta ei. Eipä tietenkään. Ykkösvuosikurssilaiset istuivat ruokalan pöytien ääreen ja odottivat. Odottivat niin maan perusteellisesti. Sitten Tutorit syöksyivät musiikin saattelemana verhon takaa ykkösten seuraan ampuen hervottomasti suihkupulloilla, joilla yleensä kastellaan kukkia, mutta ei kai käyttötarkoitus ollut nyt kaukana pullojen yleisestä käyttötarkoituksesta. Kun ykköset oli puettu, tytöt työhaalareihin ja pojat naisten hameisiin ynnä muihin hepeniin, heidät ajettiin ulos koulun nurmikentälle ja yritettiin saada oppilaat, jotka hyppivät kuin pillastuneet hevoset Rautalammin ratsastuskeskuksella, puolikaaren muotoon, vaikka Tutorit eivät näyttäneet tietävän, millainen puolikaari on.

 

Kun oppilaita oli tanssitettu ihan kylliksi asti, niin oppilaat jaettiin Tutorien vetämiin 6-8 hengen ryhmiin, joissa kilpaillen otettiin tukkihumalat, jossa luita särkyi rusahtaen kaaduttaessa. Nauru (jotta luottamus lehtijuttuihin ei kellään menisi niin sanokaamme että huuto) oli korvia raastavan karseaa, kun oppilaita kaatuili ollessaan tukkihumalassa.

Seuraavaksi vuorossa oli HipHop- leikki, jossa hypittiin vuorotellen valitsemansa kaverin selkään ja kierrettiin oppilaiden muodostamaa rinkiä, Tutorien huutaessa Hop. Leikissä ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta sponsorirahoja oli säästelty ykkösten turvatoimissa, jolloin oppilaat kärsivät henkisen kärsimisen lisäksi fyysisesti. NahkiaisetÒ - päivä päättyi liikuntasaliin, jossa kaikkien lukiolaisten katsellessa ykköset esittivät erinomaisen hauskan näytelmän lukiolaisten elämästä (lue neiti Daltonien seikkailu).

Nahkiaispoika ja Nahkiaistyttö olivat Mikkomatias Vepsäläinen ja Heli Syrjälä, jotka kruunattiin tiistaina 2.8.2003. Kaiken kaikkiaan NahkiaisetÒ kesti kaksi oppituntia, jolloin fyysisesti kärsineitä kertyi valitettavan paljon (tutkinnallisista syistä emme kerro tarkkaa lukumäärää), mutta hieman positiivisempaa kuvaa NahkiaisetÒ -tapahtumasta antoi tämä lukion elämästä kertova näytelmä. Antakaamme NahkiaisetÒ - tapahtumalle yleisarvosanaksi 7.