Olin kävelemässä parhaan kaverini kanssa kävelykatua, jota reunustivat keltalehtiset vaahterat. Maassakin oli kullankeltaisia lehtiä, joita tuuli kuljetteli milloin minnekin. Käveltyämme vielä hetken näimme yhtäkkiä pienen mustavalkoisen kissan kyyhöttämässä läheisen puistonpenkin alla. Penkistä oli lohkeillut maalia, ja sille oli muutenkin putoillut lehtiä.
Ajattelimme, että pikkukissalla ei ollut kotia lainkaan, joten nostin sen syliini. Vähän aikaa kerkesimme helliä ja silitellä pientä löytöämme, ennen kuin viereisen kerrostalon parvekkeelle ilmaantui isokokoinen ja aika karskinnäköinen mies, joka huusi möreällä vihaisenkuuloisella äänellä: "Tytöt, kenen kissa teillä on sylissänne?"
Olimme ensin aika peloissamme, mutta lopulta rohkaistuimme sanomaan yhteen ääneen: "Se on meidän." Pelottavannäköinen mies huusi takaisin: " Se on kyllä minun kissani. Päästäkää se heti alas!" Laskimme säikyn näköisen eläimen alas ja lähdimme kävelemään itsekin melko säikynnäköisinä ja rivakkaan vauhtiin kirjastolle.
|
