Peda.net > Verkkolehtien etusivu > Kiuruvesi > Kiuruveden yläasteen verkkoveräjä >>

Kiuruveden yläasteen verkkolehti

Logo
  Kirjaudu toimitukseen >>
Etusivu > MIETEBOXI 8 - 8-luokkalaisten verkkolehti > Tähtikö? > "Mitä vikaa Siwassa?" > Sisällysluettelo

"Mitä vikaa Siwassa?"

Katsoimme Tyttö sinä olet tähti -elokuvaa.

En pitänyt elokuvasta ollenkaan. Osittain siihen syynä oli elokuvan kliseisyys, mutta toisaalta näyttelijöiden "tönkköys". Heiltä puuttuivat ilmeet ja kaikki muu, mitä näyttelijöiltä vaaditaan. Ehkä tässä pitäisi syyttää käsikirjoitusta ja tuottajaa. Se, mitä päähenkilöt tunsivat, ei välittynyt katsojille kovinkaan hyvin. Mutta plussa siitä, että he eivät ajatelleet "ääneen" yksinään (niinkuin monissa muissa elokuvissa).

Välillä juoni kulki todella hitaasti tai ei ollenkaan. Joitakin kohtauksia olisi voinut jättää kokonaan pois tai ainakin muokata niitä jonkin verran. Hyvän elokuvan aikana ei pitäisi tulla tylsää; tässä kävi monessa kohdassa kuitenkin niin.

Mielestäni Nelliä esittänyt näyttelijä ei sopinut rooliin hyvin. Hän oli jotenkin (syytetäänkö jälleen käsikirjoitusta?) liian vaisu eikä missään vaiheessa vaikuttanut sellaiselta, joka todellakin haluaa tähdeksi. Eikä hän edes näyttänyt tähdeltä. Mitäänsanomattomalta naapurintytöltä hän enemmän vaikutti. Hänestä oli selvästi (väkisin) yritetty tehdä rikasta tyttörukkaa, joka pitää itseään kuitenkin muita parempana. Jälleen oli epäonnistuttu todella hyvin. En oikein tiedä, miksi tämä elokuva on julistettu parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Sillä sitä se ei todellakaan ole. Mutta ehkä minulla on vain eril ainen tai vaativa maku muihin verrattuna. Todella surkea luomus.

Mutta kuten jokaisessa on huonot puolensa, on myös hyvät puolensa. Esimerkiksi musiikkia oli käytetty todella hyvin, mutta siinäkään ei ollut onnistuttu täydellisesti.

Jotkut kohtaukset kaikessa tönkköydessä saivat hymyilemään. Esimerkkinä voisin mainita Sunen "oman Kyproksen" ja loppukohtauksen, missä suoritettiin viimeinen kliseisyys eli suutelukohtaus. Nelli juoksi Sunen luokse ja suuteli häntä (kun hän tajusi Sunen olevan Se Oikea. Ah-kuinka-romanttista - epäonnistuttu siinäkin osittain. Hauskan kliseisestä kohtauksesta teki Isukin ja Kondiksen välinen keskustelu taustalla "Heeii... eks sulla oo mitään tilannetajua?! Niil on herkkä hetki menossa!"

Eniten pidin Isukista ja Kondiksesta. He eivät olleet niin tönkköjä kuin päähenkilöt. Kaikessa idioottimaisuudessaan he olivat suloisia.

Voisin myöskin mainita erään todella, siis todella, epäonnistuneen kohtauksen, jossa näyttelijöiden tönkköys tuli harvinaisen hyvin esille. Puhun Sunen rakkaudentunnustuksesta. Sune sanoi: "Mä tykkään susta niin paljo, ettei oo mitää järkee." Ilman ilmeitä tai mitään muutakaan! Sanoi vain sen ja sitten käänsi selkänsä jä lähti. Ah miten hellyttävää. Itkin melkein, kun oli niin romanttinen kohtaus.