Sekava iltapäivä Ruutinojan sekatavarakaupassa
|
Kävelen pölyistä tietä pitkin ja saavun vanhan, hieman ränsistyneen rakennuksen eteen. On lämmin heinäkuinen torstai-iltapäivä ja auringon säteet lämmittävät mukavasti selkääni. Olen saapunut Ruutinojalle, sekatavarakaupan edustalle. Rakennuksen pihalla parveilee muutama pahasanainen teinipoika naapurikylästä sekä vanhoja kaljanhajuisia, äänekkäästi remuavia miehiä. Kävelen näiden hieman epäilyttävien ihmisten ohi, ja menen sisään sekatavarakauppaan. Tarkoituksenani on ostaa maitoa, leipää ja ehkä jotain ekstraakin, jos satun löytämään jotakin kivaa. Sekatavarakaupassa leijailee hieman tunkkainen haju ja hyllyjen päällä on paksut pölykerrokset. Säikähdän, kun aivan jalkojeni juuresta juoksee kaksi torakkaa. Päästän pienen kiljahduksen, jolloin liikkeessä asioiva nuorehko nainen lapsineen kääntyy kummissaan minua kohti. ”Outo täti!”, pikkulapsi huutaa. Yhtäkkiä tiskin taakse on ilmestynyt kaksi ihmistä. Toinen on huomattavan isokokoinen nainen ja toinen pieni ja hintelä mies. Hauskan näköinen pariskunta, mietin itsekseni, vaikken edes ole varma seurustelevatko he. Mies on Ruutinojan Sekatavaran kauppias, melkein kolmikymppinen Ernest, lyhyemmin Erni. Hänellä on laihat ja pienet kädet joilla hän kirjoittaa paksuun ruskeakantiseen muistikirjaan ilmeisesti tukusta tilattavia tavaroita. Hänen vieressään seisova nainen on nimeltään Kaisu. Hän on yli puolet Erniä pidempi ja suurikokoisempi. Kaisulla on kasvoillaan tomera ja päättäväinen ilme, kun hän tarttuu harjaan ja lähtee lakaisemaan lattioita. Kuulen hänen mumisevan itsekseen jotakin torakoista. Silmäilen kaupan hyllyjä. Tämä on todellakin sekatavarakauppa, mietin itsekseni. Hyllyt pursuavat jos jonkinmoista tavaraa. On erilaisia mehuja pullotettuna, hilloja, säilykkeitä, leipää, hedelmiä, työkaluja, vaatekankaita, vihkoja, kyniä, tupakkaa ja viinapulloja. Haen katseellani maitoa. Se löytyy kankaiden seasta, kummallista kyllä. Otan vielä suuren kimpaleen ruisleipää ja nappaan tuliaisiksi perheelleni vielä purukumia, sillä isä oli surkutellut sen puutetta. Ostokset sylissäni suuntaan myyntitiskille, jossa Erni kirjoittaa ostokseni toiseen paksuun vihkoon ja ilmoittaa niiden maksavan 10 markkaa ja 20 penniä päälle. Kaivan kukkarostani rahat ja ojennan ne hentoon käteen. Rahat kilisevät kassakoneseen ja Erni pakkaa ostokseni paperipussiin ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Hymyilen ja toivotan hänelle sitä samaa. En haluaisi vielä poistua tästä kummalista nostalgiaa henkivästä rakennuksesta, vaan haluaisin jutustella tämän hauskan miehen kanssa. Kysyn häneltä, millaista on pitää sekatavarakauppaa näin syrjäisellä asuinalueella. "Onhan tämä melko rasittavaa kun etäisyydet ovat pitkiä ja matkaan tukkuunkin vierähtää tunti jos toinenkin. Mutta silti tämän kaupan ottaminen minun nimiini oli elämäni paras päätös", Erni hymyilee ja huomaan punan nousevan miehen kasvoille. "Tämän kaupan ansiosta tapasin elämäni naisen, Kaisun", mies jatkaa ja nostaa katseensa toisessa huoneessa lakanoita taittelevaan rouvaansa.  Kotiinpaluu viivästyy Astun ulos Ruutinojan Sekatavarasta ja hämmästyksekseni ne samat puliukot istuvat edelleen siemailemassa Koskenkorvaa ja polttamassa pahanhajuista halpaa tupakkaa. ”Mitäs ostit meille, likka?” Yksi niistä naureskelee ja sylkäisee maahan. Minua ällöttää nämä vanhat pahatapaiset ukot ja mumisen ostaneeni vain ruokatavaraa kotiväelle. Kaivelen kukkaroani ja lasken rahojani, riittävätkö ne varmasti paluubussiin kotin. Viisi markkaa, riittävät siispä ja jää vähän ylikin. Ajattelen mennä hetkeksi järven rantaan istumaan sillä seuraava bussi lähtee vasta tunnin päästä. En ehdi ottaa kuin muutaman askeleen, kun pääni sisään porautuu viiltävä kiljunta. ”Auttakaa! Äiti sai jonkun kohtauksen! Erni tule auttamaan kantamaan hänet pihamaalle, ambulanssi on jo tulossa!” Käännähdän kummissani katsomaan äänen suuntaan ja näen nuoren naisen juoksemassa pitkä leninki liehuen, hiukset sekaisin ja jalat liian pieniin korkokenkiin punaisiksi puristuneina. Sylissään hänellä on pieni tyttö. Salamannopeasti myös Erni on ilmestynyt pihalle kasvot sinisiksi kauhusta värjäytyneinä. Ajattelen voivani olla avuksi ja menen kysymään heiltä voinko mitenkään auttaa. Nainen, joka on Ernin sisko, esittäytyy Vivianiksi ja pyytää minua huolehtimaan hänen pikkuisesta tyttärestään Elisestä sillä aikaa kun hän ja Erni noutavat heidän äitinsä pienen kävelymatkan pääsä sijaitsevalta huvilalta. Sanon vahtivani Eliseä mielelläni ja Vivian, jota pitää kuulemma kutsua Viiviksi, ojentaa pienen tytön syliini. Viivi kiittää avuliaisuudestani ja huutaa ilmeisesti kaupan sisällä puuhailevalle Kaisulle: ”Hei, tule nyt sinäkin auttamaan kun olet kerta niin suuri ja vahva, olisi sinustakin joskus jotain hyötyä mokoma hyödytön jättiläinen!” Tyrmistyn tavasta, jolla Viivi puhuu Kaisulle. Alentavaa ja törkeää, mietin mielessäni ja katson Eliseä joka näyttää niin viattomalta ja kiltimmältä kuin äitinsä. Katson, kuinka Kaisu, Erni ja Viivi juoksevat kuin viimeistä päivää huvilan suuntaan. Eikä vie kauaakaan kun he jo palaavat sieltä, Erni etunenässä, läähättävä Viivi hänen perässään ja vanhaa naista, Viivin ja Ernin äitiä, selässään roikottava hiestä märkä Kaisu. Ambulanssi on jo kaartanut pihaan ja sen henkilökunta auttaa kantamaan vanhan naisen autoon. ”Minä menen mukaan”, Viivi ilmoittaa ja nappaa pienen Elisen sylistäni. ”Kiitos, kun huolehdit tyttärestäni” hän mumisee ja vastaan ettei siitä ollut mitään vaivaa, Elise on herttainen tyttö. Viivi menee istumaan Elise sylissään tuolille paareilla makaavan äitinsä viereen ambulanssiin ja pyyhkii kyyneleitä silmänurkastaan. ”Kyllä äiti selviää”, Erni yrittää lohduttaa sisartaan joka näyttää murtuvan siihen paikkaan. Ambulanssin ovet sulkeutuvat ja kolisten se ajaa pois jättäen taakseen Ruutinojan ja raihnaisen sekatavarakaupan. Kysyn Erniltä, mikä hänen äidilleen tuli. ”Äiti on jo vanha nainen, hänellä on ollut kaikennäköisiä vaivoja jo pidemmän aikaa. Mutta ei se tarkoita, etteikö hän nyt voisi selvitä tuosta sairaskohtauksesta”, Erni niiskauttaa ja huomaan että mies on murtumaisillaan. Kaisu kaappaa miehensä syliinsä ja rutistaa häntä ja mumisee joitakin lohdutuksen sanoja. ”Vaikka eihän äitisi mikään enkeli olekaan, kaukana siitä”, erotan hänen sanovan. Ilmeisesti anoppi on ollut Kaisulle kovin ilkeä. Ilmoitan pariskunnalle, että linja-autoni on jo saapumassa ja että minun täytyy mennä kotiin. Toivotan heille kaikkea hyvää ja sanon toivovani, että Ernin äidin käy hyvin. Molemmat kiittävät minua ja kutsuvat minut Viivin puolesta joku päivä kahville kiitokseksi Elisen hoivaamisesta ja muutenkin ventovieraiden auttamisesta. Kiitän kutsusta ja sanon tulevani heti kun opiskeluiltani ehdin. Lähden kävelemään pölisevää hiekkatietä kohti linja-autopysäkkiä. On jo myöhäinen ilta, aurinko laskee ja jostain kaukaa kuuluu vain yksinäisen käen kukuntaa. Käännyn vasemmalle ja jätän taakseni puisen kyltin johon on mustalla maalattu ”Ruutinojan Sekatavara!” Kummastelen huutomerkkiä ja hymyilen itsekseni kun mietin sekatavarakaupan hauskaa kauppiaspariskuntaa. Kuva 1. Kaisu ja Erni, kuva näytelmästä Liian paksu perhoseksi (www.filmgoer.fi/new/images/3005.jpg) |
Toimittaja(t): Janette Mentu
Luotu: 13.1.2011 09:09
Muokattu: 25.1.2011 12:57