Olavi Jaakonpoika rikastui kaupoillaan nin että saattoi varustaa ratsumiehen kuninkaalle ja saavuttaa näin verovapauden.
Elinan ja Olavin poika oli pitkä ja vaaleahiuksinen nuorimies. Hän ratsasti kuninkaan joukoissa ja voi että kuinka ylpeitä Elina-äiti ja Olavi-isä olivatkaan.
-Viälä sää komeen omaisuuren perit,poika,jos vaan ymmärrät olla ihmisiks,tapasi Elina sanoa Jussille.
Käsky kävi. Niin lähti Jussi sotaan Tanskan kuningasta vastaan. Elina touhotti ja pelkäsi ja rukoili iltaisin että saisi poikansa kotiin ja Olavi puolestaan pelkäsi että kalliiksi tullut ratsumiehen ylläpito saisi kiukkuisen lopun. Ja lopulta kuului uutisia: se kuningas oli vallannut Ruotsin ja Suomen ja paljon oli niitä jotka saisivat kuulla kunniansa. Niin kävi että kruunajaisissa teilattiin piispoja ja aatelisia ja saivatpa porvaritkin osansa.
Mutta kolme kaunista vuotta kului. Kuningas ei saanut aikaan kuin riidan Hansan kanssa ja niin vain sattui että Lyypekki sai tarpeekseen ja ryhtyi avustamaan kuningasta vastaan taistellutta Kustaata. Kuningas ei ollut tarpeeksi vahva ja antautui. Päivän nimi oli Vaasa.
-No jos ny sitte saatas olla rauhasa ja mää pitää ton poikani kotona,tuumi Elina.
-Jo mää voisinki sitä naapurin nättiä Elsaa kosia,ajatteli Jussi iltaisin,niin että perintöö orotellesa vaa..
|
Toimittaja(t): Maria Renfors
Muokattu: 3.3.2003 15:22
