“Oikeus on kiistanalaista, voima on hyvin tunnettavissa eikä
siedä vastaansanomista. Niinpä ei oikeudelle ole voitu antaa
voimaa, koska voima on esiintynyt oikeutta vastaan ja sanonut,
että se itse on oikeus. Ja kun siis oikeutta ei ole voitu saada
voimakkaaksi, on voimasta tehty oikeus.”
Blaise Pascal
Mietteitä (1670)
Vaikka rakkaat veljekset, Matti ja Teppo Tuomaanpoika, jatkoivatkin muistelojaan, kun harvoin näkivät, ei tapaamisissa enää ollut samanlaista riemua kuin ennen. Totisesti oli näiden veljesten elämänkaari sattunut levottomalle ajalle: syntymä Flemingin joukkojen huohottaessa talonpoikien niskaan, ja elämä taas yhdellä sekasorron kaudella. Kaarle IX oli nyt vallassa, Suomen aateli mestattu kapinahaluttomaksi ja avokätiset läänitykset vierasmaalaisille jaettu. Punainen kirjakin oli pannassa ja katolilaismielisiä uhiteltiin, mutta ei Matti omaa pitäjää suuremmasta maailmasta paljon välittänyt, vaan kierteli saarnaamassa ja opettamassa entiseen malliin Agricolan kirjoitukset korkeimpana ohjeenaan.
Vaikka Suomi oli menettänyt asemansa oman aatelin johtamana melko itsenäisenä osana Ruotsin valtakuntaa, se ei paljon talonpojalle tehnyt. Jos aiemmin oli ollut kiusana ja pelkona oman maan aateli, niin nyt sai Mattikin oman osansa jatkuvien sotien rasituksesta. Harva se pyhä kuului tieltä suuren Metsämäen takaa pahaenteinen jo liian tutuksi tullut sotilassaappaiden kumiseva ääni roudan kovettamaa hiekkamaata vasten. Ja jos uskaltautui katsomaan vaivihkaa ikkunaruudusta, taas sama näky: kymmenien sotilaiden joukko marssimassa musketit olalla hengitys huuruten kohti taloa. Sitten hädän täyttämiä ajatuksia: Mitä helvettiä niitä taas tänne tulee.... taas niitä pitää kestitä... laittaa oluet ja paistit. Hätää eivät helpottaneet kylällä kiertäneet kauhutarinat siitä, kuinka nuoria tyttöjä oli raiskattu ja paikat sotkettu. Tai jos vastaan sattui erityisen ilkeämielinen taistelun juuri hävinnyt upseeri, sai talonpoika pelätä jopa henkensä puolesta.
Sotilaiden ajoittaista mielivaltaa lukuun ottamatta elämä sujui suhteellisen rauhallisesti. Sitä rytmittivät kirkon kellot ja maaseudun toistuvat rituaalit; kynnöt, kylvöt ja lehmien lypsämiset. Elämä eteni verkkaista tahtia kuin Lähteen heimossa aikanaan, mutta niistä juurista ei veljeksillä ollut aavistusta kuin vanhojen kansantarinoiden muodossa, joita joskus saunailtoina tai puurolautasen ääressä kertoiltiin.
Kävipä vihdoin niin, että vanhapoika Mattikin pääsi lopulta naimisiin. Kerran kylän illanvietossa hän kertoili taas tarinoitaan ja sai erään Marjatan ihastumaan itseensä. Näin syntyi suuri rakkaustarina, ja sen tuloksena taas uusi sukupolvi “viljelemmään ja varjelemmaan tätä meitin peltokamaraa”, kuten Matti itse sanoi. Poikalapsi sai nimekseen Mikael, tietysti Agricolaa kunnioittaen ja tytöstä tuli Elina, joka taas oli vanha, aiemmin suvussa kulkenut ja hyväksi havaittu nimi. Lapsista oli maatalon töissä paljon apua ja he kasvoivat ja kehittyivät nopeasti. Matin ja Marjatan avioliittokin oli onnellinen ja yhdessä he jakoivat ne ilot ja surut, mitkä elämä eteen toi. Ulkoisesti kaikki näytti olevan mallillaan, mutta Mattia alkoi kalvaa huoli veljestään Teposta. Sotajoukot marssivat jo, ja kamppailu eduista ja elintilasta oli käynnistymässä. Kaarle IX oli tehnyt ensimmäiset valloitustoimet Liivinmaalla ja Kustaa II Aadolf jatkoi siitä, mihin Kaarle jäi. Kun Ruotsi näki tilaisuutensa tulleen naapurimaiden heikentyessä valtaistuinriitoihin ja sotiin, ei pieni ratas massiivisessa sotakoneistossa, kuten Teppo oli, voinut kuin mennä sinne, minne käskettiin ja totella sitä, kuka palkan maksoi. Halu päästä verottamaan Venäjän, Puolan ja Saksan kauppaa kiilteli Kustaan mielessä sellaisena vetovoimana, että muutama tuhat viatonta talonpoikaista sielua tai palkkasoturin hintaa ei siinä pelissä paljon painanut. Niin vei Teponkin tie sotaan ja kuolemaan Puolan jokisuita valloitettaessa ja kruunun kassaa kartutettaessa. Tepon kuolinpäivän aamu oli tyypillisen selkeä marraskuun aamu: hieman pureva pakkanen kipristi jäseniä, lumi oli puhtaan valkoista, taivas selkeän sininen ja mökkien sauhut kohosivat korkealle. Kun taistelu alkoi, tästä rauhasta tuli kaaos. Ruotsalaiset ratsuväkieskadroonat lähetettiin eturintamaan puolalaisten asemiin. Jalkamiehet, joihin Teppo kuului, tulivat heidän takanaan. Pian karttapöydän ääressä suunnitellusta hyökkäyksestä tuli epämääräinen kahakka, jossa ruotsalaisten hevoset liukastelivat ja hyökkäyskuviot murtuivat. Tultiin iltapäivään. Taistelu aaltoili puolelta toiselle veren punaamalla ja loskaksi muuttuneella tasangolla, jonka heinien seassa makasi yhä kasvava määrä ruumiita. Pihtiliikkeitä tehtiin ja saarroksia yritettiin. Taistelu päättyi ratkaisemattomana. Yhdessä sen pihtiliikkeistä, nimettömänä nimettömien joukossa, kuoli Teppo Tuomaanpoika, eräälle miehelle kuitenkin hyvin tärkeä nimi. Näin kohtasi Teppo loppunsa tuntemattomassa puolalaiskylässä, tuntemattoman vastustajan musketista. Luoti osui rintaan ja tappoi välittömästi. Vähän myöhemmin kaukana toisaalla huolen painama Matti sai sydänkohtauksen ja kuoli. Ehkä hän aavisti veljensä kohtalon, ja ehkä voiman kutsuminen oikeudeksi oli taas maksanut kaksi viatonta ihmishenkeä...
|
